Hakutulokset: "ennen-lomaa/page/6"

Blogi Lomasuunnitelmia Tänä kesänä on ollut niin paljon kaikkea muuta puuhaa ja Kreikankin tilanne niin epävakaa, että sunnittelu on jäänyt tavallista myöhäisempään ajankohtaan. Välillä seuratessani Kreikan talousuutisia, pohdin, että näinköhän vielä vaihtuu lomakohde ennen lomaa. Näytti... Outi 29.7.2015 Blogi Lomaan aikaa neljä kuukautta Olemme tänä vuonna menossa kahdeksi viikoksi Kreetalle Rethymnoniin. Ajatus matkasta syntyi itse asiassa jo vuosi sitten. Varailimme silloin matkoja Santoriinille yhdessä Markon vanhempien kanssa ja silloin päätettiin, että seuraavana kesänä mennään sitten Kreetalle. (Ilmeisesti... Outi 11.5.2015 Blogi Blogin väri muuttuu käyttämäsi asetuksen mukaan! Matka lähestyy ja uutta tulee niin konepellin taakse kuin ulkoasuunkin! Nyt sivun teema vaihtuu sinun asetuksiesi perusteella! Marko 14.8.2023 Blogi Vajaa pari kuukautta lomaan Otamme kohteistamme selvää jo ennen varausta ja tietysti varauksen jälkeenkin. Niin kuin Outin kirjoittamista Lefkas ja Parga esittelyistä käykin ilmi. Lähestyimmekin Apollomatkoja sähköpostitse jo tässä vaiheessa ja kyselimmekin jokusen asian. Jaankin nyt teidän kanssa... Marko 9.7.2013 Blogi Passin uusiminen... No arvatkaas kenen passi oli mennyt vanhaksi tässä koronan aikana? Minun... Marko 5.7.2022 Kommentti Päivä 14 - Uima-altaalla Tuo hauska tapa kirjoittaa laskun loppusumma pöytäliinaan taitaa olla merkki veronkierrosta. Varsinkin jos oikeaa kuittia ei tuoda. Joillain ravintoloilla tuntuu olevan myös tapana lyödä kuitille pelkästään juomat. Näin ainakin meille yritettiin tehdä monta kertaa. Olimme Pargassa viikko teitä ennen. Onkohan kukaan koskaan tullut ajatelleeksi sitäkään, että myös tippien jättäminen harmaan talouden tukemista. Ei ihme, että Kreikka on talousvaikeuksissa, kun oma kansa huijaa valtiota. Varsinkin turistien kustannuksella. Onneksi kuitenkin jo monessa paikassa sai kuitin pyytämättä. Ulleh 7.9.2013 Blogi Perjantaina mennään! Emme ole ihan kauheasti kerennyt tänne kirjoittelemaan ennen reissua. Outi hieman kirjoittikin jo siitä, että ollaan menossa kahdeksi viikoksi Kossille.  Marko 29.8.2017 Päivä Päivä 1 - Jälleen matkalla auringon alle Loma polkaistiin käyntiin todella lauantai aamuna, kun matkustimme VR:n kyydillä Tikkurilaan Vantaalle. Olimme yhdistäneet matkaan käynnin tätini luona ja samalla palauttelimme häihin jääneitä tavaroita. Tädilläni on aina tapana laittaa pöytä notkumaan, kun sinne menään... Outi 8.9.2019 Blogi 2018 varmat matkat! Terveisin ruudun tältä puolen - pitkästä aikaa! Ajattelin hieman kertoa meidän 100% varmoista matkoista tälle vuotta ja ehkä hieman kertoa muista ajatuksista matkojen suhteen tai ainakin toiveista. Marko 23.4.2018 Päivä Päivä 12 - Kosin kaupunki 300-luvulla Aamulla Marko oli jälleen reippaampi minua ja oli ehtinyt istuksimaan terassilla tovin ennen kuin viitsin nousta sängystä. Samalla hän oli tietenkin havainnoinut säätilaa. Taivaalle oli kerääntynyt pilvimatto, joka roikkui melko alhaalla. Mutta kuten huomaatte,... Outi 13.9.2017 Päivä Päivä 3 - Rannalle? Miksi ei! Faktahan on se, että tänne on tultu rentoutumaan ja miksi emme siis menisi taas rannalle. Tiedostan, että ei ole ehkä sitä mielekkäintä luettavaa teidän näkökulmasta, mutta me mennään vähän sinne minne nokka näyttää ja... Marko 9.9.2018 Blogi Matkan suunnittelu Trellon avustuksella Trello on suhteellisen yksinkertainen verkkopohjainen toteutus joka pohjautuu erilaisten listojen tekemiseen korttien avustuksella. Me otimme tänä vuonna Trellon käyttöön Rethymnonin matkan suunnittelussa. Trello on muuten ilmainen ja matkan suunnittelu onnistuukin kivasti sitä kautta. Meitä... Marko 24.7.2015 Blogi Lahjoitamme euron per tuote Ukrainaan Tehdään hyvää tarrojen ja pinssien avulla. Haluamme omalta osalta auttaa Ukrainaa ja lahjoitammekin jokaisesta ostetusta tuotteesta euron Ukrainaan. Marko 14.3.2022 Päivä Päivä 15 - Kotiinpaluu Tämä on ehdottomasti loman typerin päivä joka ikisellä lomalla. Kotiin on kuitenkin pakko mennä ja niinkuin sanotaan, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös meidän tämän vuotinen Kreikka-seikkailu. Aamulla nukuttiin niin pitkään kun nukutti. Haimme... Outi 10.9.2013 Vastaus Miten korona vaikuttaa tämän vuoden matkaan? Kyllä aktivoituu! Niin blogi ja sitten tuo matkapäiväkirjan puolikin kunhan päästään reissuun! Katsotaan josko tässä joku pienempi reissu ennen elokuuta tehdään. Saa nähdä. Marko 28.2.2022 Päivä Päivä 2 - Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin Aamu alkaa tietysti sillä, että minä herään 7 aikaan lukemaan ja odottelemaan Outin heräämistä. Tästä sitten päästään Outin herättyä aamupalan suuntaan. Otettiin tänäkin vuonna aamupala, joten itse sitä ei tarvitse tehdä. Se onkin ihan... Marko 9.9.2019 Blogi Joko mennään? Matkakuumetta ilmassa! Vaikka suomessakin on ollut poikkeuksellisen hyviä kelejä niin matkakuume tuntuu nousevan mitä lähemmäksi lähtöä mennään. Tätä kirjoittaessa lentokoneen lähtöön on noin 68 tuntia eli vajaa 3 päivää. Ollaan siis tosi lähellä! Pakkaaminen on aloitettu... Marko 4.9.2018 Blogi Seuraavana kohteena Parga & Lefkas On aika julkistaa täälläkin virallisesti minne mennään lomalle. Suunnaksi otetaan tutut Parga & Lefkas - vähemmän yllättäen mennään siis Kreikkaan! Marko 16.7.2016 Päivä Päivä 13 - Markkinoita ja lorvimista Torstaisinhan on täällä Rethymnonissa viikon suurimmat markkinat. Kävimmekin niille viime viikolla, mutta halusimme käydä vielä uudestaan. Tarkoituksena oli ostaa vielä mausteita tuliaisiksi, sillä ne ovat siellä tuoreempia kuin turistikauppojen valmiiksi pakatut ties kuinka kauan... Outi 10.9.2015 Päivä Päivä 13 - Lefkada town Aamulla haimme perinteisesti aamiaista leipomosta Markon kanssa ja aamiaisen jälkeen suunnistimme porukalla kohti bussipysäkkiä. Olimme nimittäin suunnitelleet käyvämme tänään Lefkadan kaupungissa. Kannatti ehdottomasti valita viikon kuumin päivä tähän touhuun. Koko kivikylässä ei käynyt tuulen... Outi 17.9.2016 Päivä Päivä 12 - Meteoran upeat maisemat Tämän aamun herätys oli varmasti aikaisin koko loman aikana. Kello soi 5:45. Edes aurinko ei ollut noussut kun lähdimme taapertamaan bussiasemalle odottamaan meitä Meteroran kylään vievää retkibussia. Olimme varanneet retken ennakkoon Apollomatkoilta jo varauksen... Outi 4.9.2013 Päivä Päivä 1 - Matkustaminen auringon alle Meidän lomamme alkoi oikeastaan jo eilen, kun otimme auton nokan suunnaksi Helsinkiä. Alunperin oli tarkoitus nauttia lomasta jo heti Helsingissä, mutta Suomen kesä näytti jälleen oman mahtinsa ja vettä satoi koko päivän kaatamalla. Tarkoituksena... Outi 30.8.2015 Kommentti Mitä kameroita lähtee reissuun mukaan? Hyvä vinkki, pitääkin hankkia tollainen vielä. Itse olenkin varovainen kun objektiiveja puhdistan ja hiekat yms jyvät tulee katsottua ennen kuin alan hankaamaan. Isoin ongelma on yleensä sormenjälki linssissä :D (eikä välttämättä se oma) Marko 27.8.2015 Blogi Kohde-esittelyssä Parga Elo-syyskuun vaihteessa matkamme Lefkakselta viettämään lomamme toista viikkoa Pargaan. Tämä onkin ensimmäinen kosketus meille molemmille Kreikan mantereeseen, sillä aikaisemmin on aina tullut vietettyä lomaa saarilla. Olen kuullut Pargasta jonkin verran etukäteen, ja lähinnä palaute... Outi 3.6.2013 Päivä Päivä 13 - Kotiinlähtö alkaa pikku hiljaa häämöttämään Tänä aamuna oli taas perinteistä settiä. Heräsin aiemmin ja lueskelin hieman. Sitten haettiin leipomosta aamupalaa. Aamupalan jälkeen alettiin tekemään lähtöä rannalle ja Outi päättikin herättää naapurit. Meille oli nimittäin eksynyt ylimääräinen vieras isomman puoleisen... Marko 14.9.2017 Päivä Päivä 2 - Kiertelyä Naxoksen Choran kujilla Tänään päätettiin pitää puhtaasti kaupunkipäivä. Aamu aloitettiin aamupala tarvikkeiden etsinnällä. Meillä on käytännössä hotellihuone, mutta siinä on kuitenkin jääkaappi ja vedenkeitin. Tämä ei siis luo mahdollisuuksia kovin suuriin gourmet nautintoihin, mutta kylmää aamupalaa voi... Outi 12.8.2012 Päivä Päivä 1 - Mennään auringon alle! Vihdoin ja viimein päästään lähtemään auringon alle! Suuntana Kos, mutta tietty pitää ensin ajaa Helsinki-Vantaalle ja lentää kohteeseen. Marko 7.9.2018 Päivä Päivä 15 - Kotimatka Herätyskello oli ajastettu soimaan klo: 6:00. Viimeinen jogurttipurkki jääkaapista huiviin ja viimeiset tavarat kasaan. Oli aika sanoa hyvästit meitä kaksi viikkoa palvelleelle hotellille. Bussi saapui meitä noutamaan seitsemältä ja matka kohti lentokenttää saattoi alkaa. Aamu... Outi 14.9.2015 Blogi Ensimmäinen ulkomaanmatka yli kahteen vuoteen lähestyy Siitä on oikeasti yli kaksi vuotta, kun olemme käyneet ulkomailla. Nyt se korjataan ja lähdetään Tallinnaan. Marko 16.5.2022 Päivä Päivä 5 - Autoretkelle keski-Kreetalle Me varasimme auton kahdeksi päiväksi Gee-Pas:lta, eli käytännössä Maleme Imperialin omalta autonvuokraamolta. Kaksi päivää vapailla kilometreillä, täydellä vakuutuksella ja kahdella kuljettajalla maksoi 88 euroa. Autona meillä oli Suziki baleno. Aurinkomatkojen kautta saman auton hinta... Outi 12.9.2019 Blogi Pakettimatkat ja niiden tarjoamat elämykset Monet saattavat luulla, että pakettimatkat tarjoavat ainoastaan lennot sekä majoituksen hotellissa ja matkasta jää puuttumaan oikeita elämyksiä. Jos kuulut tähän ryhmään, voivat pakettimatkat yllättää sinut erittäin positiivisella tavalla. Marko 23.10.2022 Blogi Lähtölaskenta lomaan kuumimmillaan Vihdoin on se tilanne, että matka on aivan nurkan takana. Matkalaukut nakottavat jo avoimena ja valmistelut on aloitettu. Vielä neljä päivää töissä ja matka kohtia Kreikkaan, Kosin saarta voi alkaa. Outi 15.8.2022 Kommentti Päivä 2 - Lentoon Kommenttina G-plazaan. Ei ole niin kiva kuin ennen. Hanavalikoima suppeampi ja samoin viinit. Ruoka oli ok mutta ennen oli ehkä parempi. Ei varmaan niin paljon siellä käydä kuin viimeksi. Marko 20.8.2022 Blogi Seuraavana kohteena Tallinna Tallinna onkin kohde mistä emme ole vielä bloganneet täällä vaikka olemme siellä käyneet useasti. Tervetuloa seuraamaan matkaamme Tallinnan! Marko 4.4.2016 Kommentti Syyskuussa meitä odottaa Kos Kiitos! Ennen reissua tulenee jotain rustailua vielä ja reissussa sitten päivittäistä rustausta riippuen nettiyhteyksistä. Marko 14.8.2017 Päivä Päivä 13 - Lisää rannalla makailua Eilen seikkailtiin viinitilalla, kylässä, kirkoissa ja Oiassa niin tänään on sitten se ansaittu rantapäivä. Jotenkin sattuu nämä rantapäivät aina kun minä olen kirjoitus vuorossa, onkohan tämä suunniteltua? No huomennakin on rantapäivä joten en siitä... Marko 23.8.2012 Päivä Päivä 6 - Petterin viimeinen ilta Tässä päivässä ei ole oikeastaan mitään jännittävää. Nautimme rentouttavaa lomapäivää nauttien Välimerestä ja auringosta. Aamiaista nautimme jälleen omaan tapaamme parvekkeella. Markon vanhemmat olivat varanneet meille pedit rannalta. Matkalla rannalle kävimme hakemassa hieman juotavaa ja... Outi 28.8.2014 Blogi Matkalle Roomaan - osta liput nähtävyyksiin jo ennen matkaa! Rooma on yksi maailman hienoimmista matkakohteista ja siellä on mahtavia nähtävyyksiä. Jonottamisen nähtävyyksiin Roomassa voi välttää ostamalla liput etukäteen netistä. Lippujen hankinta ennakkoon tekee kokemuksesta stressittömän ja helpottaa matkaa. Marko 14.2.2023 Päivä Päivä 1 - Matkakertomus Georgioupolista (2011) Julkaisemme nyt hieman vanhemman matkakertouksen. Kävimme vuonna 2011 Kreetan Georgioupolissa ja tällä reissulla emme vielä bloggailleet tänne. Marko 19.8.2015 Päivä Päivä 4 - Rantaelämää Tänään on ollut aivan jumalattoman kuuma. Suorastaan infernaalinen helle. Kello on tätä kirjoittaessa kymmenen illalla ja vieläkin lämpömittari näyttää 27 astetta. Sen lisäksi kosteusprosentti on 73. Ei varmaan tarvitse eritellä, kuinka hiki on tänään... Outi 26.8.2013 Päivä Päivä 9 - Nidri beach Aamulla tepasteltiin Kominatos leipomoon hakemaan aamupalatarpeita. Minä tyydyin vain kuola valuen tutkimaan leipomon tarjontaa, sillä heillä ei ole mitään tarjolla gluteenittomana. Kävimme viemässä aamiaistarpeita myös naapuriin ja jatkoimme siitä laittamaan omaa aamiaistamme. Loman edetessä... Outi 13.9.2016 Blogi Apua! Matka näin lähellä ja blogia ei olla päivitetty! Hui kauhistus sentään. Blogin päivitys on auttamatta jäänyt, kerron teille kohta syyn! Nyt otetaan itsestämme niskasta kiinn! Marko 26.8.2019 Päivä Päivä 8 - Loman puoliväli Aamulla totesimme, että joku on syönyt meidän jääkaapista kaikki aamiaistarvikkeet. Niimpä suuntasimme lähimpään markettiin ja leipomaan noutamaan hieman aamiaista. Tällä kertaa emme jaksaneet valmistaa täysimittaista aamiaista vaan ostimme vain sämpylöitä, joita söimme tsatsikin ja... Outi 30.8.2014 Blogi Miten korona vaikuttaa tämän vuoden matkaan? Nyt pohdiskelen tämän hetkisen tilanteen perusteella sitä miten korona vaikuttaa tämän vuoden Kosin matkaan. Spekuloin myös tulevaisuutta... Marko 28.2.2022 Blogi Pelleily istumapaikkojen kanssa Viime vuonna teimme jo periaatteessa päätöksen, että koitamme varata seuraavalle lennolle enemmän jalkatilaa. Tänä vuonna koitimme tälle reissulle varata paikat joissa olisi ollut hieman enemmän jalkatilaa. Tähän hommaan tuli kuitenkin pari mutkaa matkaan ja... Marko 16.7.2012
© Auringon alla 2024