Tämä oli lomamme ensimmäinen aamu, kun käytimme herätyskelloa. Olimme toissapäivänä käyneet hankkimassa liput Ionian Star laivalle päiväretkeä varten Satamassa tuli olla 8:45, mutta mieluummin jo puolelta, jos halusi varmistaa itselleen parhaan mahdollisen istumapaikan. Emme kehdanneet noustu seitsemän aikaan laittamaan aamiaista, joten päätimme hakea sen matkalla satamaan leipomosta. Nidrissä on jotenkin erityisen paljon leipomoita, ainakaan en muista, että muissa käymissämme kohteissa olisi ollut näin paljon leipomoita näin pienessä kylässä. Menimme isoon (Kominatos?) leipomoon pääkadun varrella. Meinasi tulla sokeaksi kaikista niistä herkuista ja sokerin määrästä. Valinnanvaikeutta oli myös havaittavissa. Ostimme pieniä juustopiirakoita, jotka ovat varsinkin Markon herkkua ja ison fetatäytteisen patongin puoliksi. Mukaan lähti myös munkki ja tuollainen pieni pähkinäleivos, joka aiheutti kyllä makuhermojen ilotulitusta!
Satamassa olime reilusti ennen puolta ja oli hyvää aikaa hakea vielä aamufrappe Cafe di Parisista. Lisäksi seurailimme lähtevää laivaliikennettä ja nautimme ihanasta aamuauringosta, sekä siitä, ettei hiki vielä virrannut valtoimenaan.
Vihdoin hieman yhdeksän jälkeen pääsimme matkaan. Laiva ei ollut tupaten täysi, vaan jokaisella oli mukavati tilaa. Omien eväiden nauttiminen oli salittua, mutta laivassa oli myös pikkuruinen baari, josta sai ostaa tarvittaessa juomista.
Laivamme ensimmäinen pysähdyspaikka oli Papadourin meriluola. Matkalla luolaan menimme kuitenkin ohi upeidin maisemien, sekä Kreikan presidentin kesäasunnon. Se sijaitsee hyvin lähellä Nidriä, mutta on kuitenkin hieman piilossa katseilta. Lefkaksen ympäristössä on paljon rikkaiden piilopaikkoja ja 20 pientä saarta sen ympäristössä ovat yksityisomistuksessa.
Viimein lähestyimme luolaa. Tuossa vaiheessa minua kyllä suoraan sanottuna hieman jännitti. Oli nimittäin tarkoitus, että kapteeni ajaa koko laivan tuon luolan sisään. Papadourin meriluola on Kreikan toiseksi suurin meriluola. Toisessa maailman sodassa siellä oli piilossa Papadouri niminen sukellusvene, jolla taisteltiin italialaisia vastaan. Nykyisin saaren lampaat ja vuohet käyttävät sitä päivisin pakopaikkana helteeltä, tosin valitettavasti emme nähneet ainoatakaan karvaista kaveria tuolla luolassa.
Marko oli rohkeampi kuin minä ja uskaltautui uimaan tuolla luolassa. Minä olin kyllä kovasti menossa, mutta jäin lopulta seisomaan kannelle ja vahtimaan, ettei Marko huku. Ts. olin siis hengenpelastusvalmiudessa.
Meriluolasta matkamme jatkuin toiselle puolelle Meganissin saarta, jossa rantauduimme Spartachorin kylän satamaan.
Meillä oli tunti aikaa omatoimisesti viettää kylässä. Spartachorin kylä sijaitsee kukkulalla, josta on todella upeat maisemat Joonianmerelle. Tosin päästäkseen nauttimaan näistä maisemista on ensin käveltävä 150 porrasta, jotka mutkittelevat pitkin lähes pystysuoraa vuoren seinämään. Kaiteita ei tietenkään matkalla ole…
Matkalla ylöspäin pysähdyimme kuvaamaan maisemia, jotaka todella olivat ihania. Olinkin aikaisemmin suunnnitellut käyntiä tälle saarelle, mutta nyt se luonnistui tämän retken yhteydessä. Meganissin saaren asukkkaan elävät pääosin oliiveistä ja lampaista ja vuohista, mutta hieman on myös turismia saarella – pääosin brittejä.
Tästä kuvasta käy hyvin ilmi meidän matkamme alhaalta ylös. Kuvassa näkyy siis satama, josta kiipesimme vuoren huipulle.
Kävelimme pikkuruisen kylän melko nopeasti ympäri. Mietimme, että menisimmekö johonka kahvilaan juomaan jotakin, mutta haimme kaupasta kylmää vettä ja pysähdyimme tutkiskelemaan vanhan sedän matkamuistomyymälää. Hän sitten onnistuikin myymään minulle oliivikuvioisen kauppakassin muutamalla eurolla. Nyt ei tarvitse mennä kauppaan enää Rimin mainoskassin kanssa. :)
Matkalla takaisin satamaan, oli talo, jonka viinirypäleköynniksien tuotokset oli pakattu jonkinlaisiin kangaspusseihin. Ei kuitenkaan kaikki rypäleitä. Tätä hieman ihmeteltiin, eikä oikein mitään järkevää syytä keksitty.
Spartachorin laituriin oli ankkuroitunut myös isohko kalaparvi, joita laivamme miehistö ruokki leivän palasilla. Tuosta olisi ihan varmasti saanut ongellakin saalista. Meganissilta matkamme jatkui mantereen puolelle autiolle rannalle, jonne ei päässyt muulla kuin veneellä. Tuolla oli ohjelmassa vedestä ja auringosta nauttimista, sekä lounasta.
Saimme laivasta mukaamme aurinkovarjot, joten kenenkään ei tarvinnut paahtua auringon alla. Saimme omamme hyvin tuettua rantahietikkoon ja reppuihimme, kun taas monien varjot lähtivät tuulen mukana lentoon ja aiheuttivat kyllä oikeasti ihan vaarallisiakin tilanteita. Ranta oli kivikkoinen, ja uimakengät olisi ollut hyvä olla mukana. Jälleen piti niitä siilejä pelätä, vaikka kuulemma se olisi kannattanut löytäessään syödä – raakana.
En ole koskaan nauttinut lounasta rantahietikolla. Kiusana tosin tuolla oli valtavat lentomuurahaiset, sekä muutama ampiainen. Lentomuurahaisia hakkasin paidallani, koska niitä kiinnosti ihan liikaa minun tomaatit. Ruokana oli kapteenimme Spiroksen grillaamia possusouvlakeja, kreikkalaista salaattia, tsatsikia ja tietenkin viiniä.
Minulla oli ehkä hieman erilainen kuva kreikkalaisesta laivan kapteenista – olin odottanut hieman harmaantunutta keski-iän ylittänyt charmanttia miestä, mutta ihan pätevä oli tämänkin kapteeni.
Laivaa ei turhaan ankkuroitu mihinkään, vaan kapteeni karautti sen rantahietikolle pohjiaan myöten. Hieman käväisi kyllä ensimmäisellä pysähdyksellä (luolassa) mielessä, että irtoaakohan tämä tästä ja jos irtoaa, niin irtoaako laivasta samalla pohja…
Rannalta matkaa noin 20 minuttiia kohti Skorpios saarta, josta jo aikaisemmassa postauksessa hieman mainitsinkin. Tämän saaren ympäri kiertäminen oli mielestäni kaikkein mielenkiintoisinta koko retkellä. Jokainen varmaan tietää minun uteliaisuuteeni asteen tai siis tiedonhaluisuuteni, joten ymmärtänettä, että 90-luvun rikkaimman miehin perhe-elämä ja menneisyys kiinnostivat enemmän kuin tarpeeksi. Skorpios saaren siis alunperin osti Aristoteles Onassis, joka 18 vuotiaana muutti Argentiinaan taskussaan vain 250 dollaria. 24-vuotta täytettyään tämä mies oli jo tienannut ensimmäisen miljoonansa. Aristoteleella on ollut kaksi vaimoa ja useita rakastajia. Tunnetuin vaimo on varmasti Jacky Kennedy ja rakastajattarista kreikkalainen ooppera laula Kallas. Jackyn ajateltiin olevan onnen onkija, ja avioliiton puhuttiin olevan järjestetty. Yllä olevassa kuvassa näkyy saaren kirkon laituri, jolla Aristoteles odotti Jackya näiden mennessä naimisiin saarella ja Jackyn saapuessa Lefkakselta. Saarella sijaitsee mm. tenniskentää, helikopterin laskeutumisalusta, oma veden puhdistama, oliiviöljyn puristamo, sekä siellä on tehty myös viiniä saaren omaan käyttöön. Lisäksi saarella on 11 kilometriä asfaltoitua tietä. Saarta vartioi suuri määrä ranskalaisia ja kreikkalaisia sotilaita. Aristoteles, hänen ensimmäinen vaimoonsa Cristina ja heidän poikansa ovat haudatut tuon saaren kirkon luokse. Saaren uusi omistaja/vuokralainen saa muuten muokata saarta näköisekseen, mutta noihin hautoihin hän ei saa koskea. Aristoteleksen tytär on vuokrauksen takana. Saarta ei voi myydä, sillä Aristoteles on sen kieltänyt testamentissään. Tytär on käynyt vain kahdesti elinaikanaan tuolla saarella, ilmeisesti hän haluaa pestä kätensä suvun ongelmista ja unohtaa vaikeat asiat.
Saarella on vain yksi ranta, johon saa rantautua. Tämä tarkoittaa noin 10 metrin mittaista ja noin metrin levyistä kaistaletta, mutta ainakin voin sanoa käyneeni tuolla saarella ja uineeni sen rannasta. Tuolla rannalla sijaitsi Jacky Kennedyn taverna, joka siis tarkoitta hänen uimaveetteiden vaihtopaikkansa. Rakennus näkyykin kuvassa. Saarelle on tuotu hiekkaa mm. Italiasta ja sanotaan, että jos tuolta rannalta kerää kiviä, tuo se hyvää rahaonnea.
Ehkä se loton jättipotti nyt kolahtaa kohdalle ja voin ostaa tuon saaren itselleni.
Aristoteles aloitti yhdistelemään saarta ympäröiviä pikkusaaria Skorpios saareen. Yksi saarten välisistä silloista on jäänyt kesken ja se on täysin samassa tilassa kuin mihin se Aristoteleen kuollessa jäi. Samoin samassa tilassa on Skorpioksen viereinen saari, joka on Aristoteleen pojan oma saari, jonne hänen oli tarkoitus rakentaa oma paratiisinsa. Hän kuitenkin kuoli 24 vuotiaana lento-onnettomuudessa. Saareen ei ole koskettu lainkaan hänen kuolemansa jälkeen. Näkyvillä oli talon ”kehykset”.
Kuvassa näkyy Aristoteleen tyttären talo, sekä hänen oma talonsa. Lisäksi saarella oli suuri palveluväen talo aivan rannassa.
Uusi venäläinen omistaja on jo kesän aikana ehtinyt tehdä jonkin verran muutoksia saareen. Hän on myös tuonut oman luksusjahtinsa saaren satamaan. Aluksella on pituutta n. 60 metriä. Ihan pikkuisen olisi mieli tehnyt mennä tarkastelaan tuota laivaa lähemmästikin. Satama-alueella partioi kuitenkin koko ajan mies pienen moottoriveneen kanssa, jotenka ei tarvinnut haaveila kovin lähelle menemisestä.
Viimeiseksi kävimme katsomassa Madourin saarta, joka on ollut kreikkalaisen runoilijan saari. Talo on jo 200 vuotta vanha, mutta edelleen kuitenkin käyttökuntoinen. Takasin Nidrin satamaan palsimme noin viiden aikoihin iltapäivällä.
Suuntasimme suoraan hotelille, sillä iho oli aivan suolan ja aurinkorasvan kuorruttama. Vaihdoimme samalla hieman parempaa ylle ja menimmin rantakadulle tuttuun ja turvalliseen Cafe di Parisiin nauttimaan talon valkoviiniä. Minulla meinasi olla ongelmia taspainoelimen kanssa, sillä se kuvitteli meidän edelleen olevan laivassa ja joka paikka huojui. Laivalla en ollut lainkaan huonovointinen, sillä se ei juurikaan keikkunut, mutta maalla uhkasi kyllä tosiaan tulla paha olo.
Illallispaikaksi valitsimme kylän pohjoislaidalla olevan Pinewood tavernan, joka on Trpadvisorin mukaan kylän paras ravintola. Saimme myös oppaalta vinkin, että tuolla ravintolassa kannattaa käydä syömässä. Ravintola sijaitsi aivan rannalla ja osa pöydistäkin oli sijoitettu rantahietikolle.
Ravintolasta avautui näkymät vastapäiselle saarelle, sekä rantaviivaa pitkin pystyi katselemään myös lähikylien valoja. Opettelein myös vihdoin käyttämään järkkärin valotusta. Olin niin innokast kamerani (ja kissojen) kanssa, että minua jo kiellettiin poistumasta pöydästä muualle kuin vessaan….
Alkuruuaksi otimme juustolla täytettyjä paprikoita, sekä valkosipuli-perunatahnaa, joka on mielestäni aivan taivaallista. Täytyisi tehdä sitä kotonakin, sillä minulla olisi hyvä ohje siihen. Alkuruuat olivat molemmat hyviä, mutta paprikoiden hinta oli aika suolainen. Kaksi puolikasta maksoi 6,50. Maussa ei tosin mitään vikaa ollut.
Pääruuaksi minä otin stifadoa ja Marko söi pastitsiota. Molemmat annokset olivat hyviä, tosin ruoka olisi voinut olla kuumempaa. Tajuntaa se ei räjäyttänyt, mutta ei ollut kyllä huonostakaan päästä. Sijainti ja paikka ravintolalla olivat kyllä upeat. Lasku oli 35 euroa, vaikka Tripadvisorin kommentit antoivat ymmärtää, että olisi hinnakkaampikin paikka kyseessä. Palvelu oli melko hidasta ja ihmeellistä sähellystä osittain.
Minua hieman häiritsi selkäni takana uliseva koira, joka olisi ilmeisen mieluusti halunnut syödä minun ja monen muunkin ruuat. Säälitti hirmuisesti, mutta mielestäni on epäkohteliasta syöttää eläimiä ravintoloissa.
Matkalla takasin hotelille huomasimme kirkon oven olevan auki. Kävimme sytyttämässä tuohuken ja lahjoittamassa hieman rahaa. Kirkko oli todella kaunis sisältä, kuten yleensäkin ortodoksiset kirkot ovat.
Viimeksi bongasimme vielä kakkuihin leivottuja krysanteemeja lempileipomomme oven pielestä, sekä tietenkin haimme jälkiruuaksi jäätelöä Greek cornerista. Huomenna onkin viimeinen kokonainen päivä Lefkaksella. Sen olemme ajatelleet viettää rentoutuen, sillä tämä päivä oli niin ohjelman täyteinen.
