Duty-free ostoksilla

Tämä artikkeli liittyy matkaan Rethymnom 2015.

Olen tässä viime päivinä saanut varmasti kasan harmaita hiuksia, sillä havaitsin eilen, että Finnairin Duty-free putiikkii aukeaa lentokentällä vasta klo: 5:00. Meillähän kone kohti Haniaa lähtee klo: 5:55, joten on sanomattakin selvää, että aikaa ostosten tekoon on vain 10-15 minuuttia. Hieman riippuen siitä, missä päin terminaalia meillä on portti ja kuinka kauan kestää kävellä (juosta) kaupan kassalta portille. Tämähän tarkoittaa sitä, että tunnin hajuvesien tuoksuttelu maratoonin voi unohtaa. Käytännössä minulla on oltava tiedossa tasan se hajuvesi ja muut kosmetiikka tuotteet, joita aion hankkia.

Lähde: lentoposti.fi

Lähde: lentoposti.fi

Kävinkin tänään vähän tuoksuttelemassa Sokoksella ja pohtimassa, mikä voisi olla se hajuvesi, jonka kokoelmiini kotiuttaisin tällä kertaa. Karl Lagerfeldin Paradise Bay johtaa tällä hetkellä tilastua, mutta Guccin uusi tuoksu, Bamboo, on myös ihan mukavan tuoksuinen. Vaatinee vielä yhden käynti kerran Sokokselle.

Yksi vaihtoehtohan on tietysti Finnairin pre-order. Katselin jo yksi päivä selaten tuon kuvaston läpi, mutta mielestäni siellä ei oikeastaan ollut mitään sellaista, mitä olisin halunnut. Nyt joudun ehkä katselemaan tarjontaa vielä uudelleen ja hieman kriittisemmin, jos vaikka voisinkin hoitaa ostokseni sitä kautta. Ongelmana vaan oli, että varsinkin hajuvesitarjonta oli minun makuuni melko suppea. Tässä voi vielä käydä niin, että ostan tuoksun, jota minulla on jo aikaisemmin ollut. Tätä ei muuten ole tapahtunut koskaan. Joudun myös pakkaamaan mukaan hajuveden, jos käykin syystä tai toisesta niin, että en ehdi tehdä hajuvesiostoksiani. Se olisi kyllä katastrofaalista… Tänä vuonna olisi myös ollut mahdollista käydä ensimmäistä kertaa Vicroria’s Secret myymälässä, joka on juuri avattu Helsinki-Vantaan kentälle. Sekin avaa ovensa vasta viideltä aamulla, joten jos on valittava joku putiikki, niin se on kyllä sitten se hajuvesikauppa!

Finnairilla on myös on-board myyntiä, eli joitain ostoksia voisi suorittaa myös lentokoneessa. Myös tämä kuvasto on selattava, josko siellä olisi jotakin tarpeellista.

Ihanaa, että meillä on aamulento ja näin ollen jo oikeastaan menopäivänä aikaa tehdä vaikka mitä, mutta harmillisesti joudun luopumaan lentokenttä traditioistani. Hieman olen kaavoihin kangistunut, mutta onneksi tiedossa on sentään kaksi viikkoa ihanaa lämpöä.

Onko teillä tapana hyödyntää lentokenttien ostosmahdollisuuksia?

Outi
5.8.2015

Rethymnonista löytyy Varda Kallergis kadulta Maison de la perfumerie, eksyin sinne ystävän neuvosta enkä ole sen jälkeen muualta hajuvesiä ostanut. Eikä hinnatkaan päätä huimaa ( alkaen 7 eur). Helsingin kentältä en enää osta juuri mitään johtuen korkeista hinnoista. Esim tuliaiseksi mennyt Finlandia pullo maksoi kentällä enemmän kuin Alkossa. Ennemmin säästän rahat ja ostan paikanpäältä (enemmän).

Täytyypä käydä vilkaisemassa tuota putiikkia. Ihanko sieltä merkkihajuvesiäkin saa tuohon seitsemän euron hintaan? Tuntuu kovin alhaiselta hinnalta selektiiviselle kosmetiikalle.

Kommenttisi odottaa hyväksyntää! Osa kommenteista ohjataan tarkistukseen roskapostin välttämiseksi. Tarkistuksen jälkeen kommenttisi tulee tänne näkyviin!
© Auringon alla 2024