Kaimasi Outi
3.7.2016 klo 21.30
Matka
Rethymnom 2015
Tämä artikkeli liittyy tähän matkaan.
Tutustu matkaan
Loma alkaa vihdoin olla ihan kulman takana. Tarkalleen ottaen jäjellä on enää muutama hassu työpäivä ja sitten olisi perjantaina auton nokan suuntana Helsinki. Ja nimenomaan ensin Helsinki, eikä Vantaa, sillä lomahan täytyy perinteisesti aloittaa jo Suomen puolella. Suunnitelma perjantaita varten on jo luotu, mutta siinä on hienoinen sää varaus. Katsotaan mihin päädytään.
Tarkoitus oli kuitenkin puhella pakkaamisesta, eikä niinkään tulevista suunnitelmista. Itse olen tässä pakkaillut pikkuhiljaa ja melkein viikon verran. Sitä mukaan kun olen saanut pestyä vaatteita, jotka ovat lähdössä mukaan, olen niitä kantanut matkalaukkuun. Enimmät tavarat keräilin tänään ja huomenna jatkan loppuun, sillä tuleva työrupeama ei jätä aikaa liiemmin yhtään mihinkään.
Käytän aina pakkaamisessa apuna erilaisia listoja. Laadin listat eri laukkuja varten, eli matkalaukulle ja käsimatkatavaroille omansa. Tänä vuona olen käyttänyt apuna Trelloa, josta Marko bloggailikin aikaisemmin. Listojen avulla varmistun siitä, että kaikki tarpeellinen on varmasti mukana. Yleensä pakkaan liikaa vaatteita ja tänä vuonna yritin extra huolellisesti pohtia, mitä mahdollisesti tarvitsen mukaani. Silti minusta tuntuu, että osa vaatteista palaa kotiin lähes käyttämättöminä.
Minulla on myös useita pakollisia asioita, joita ilman loma ei voi olla onnistunut. Tämä lista on vuosien mittaan kasvanut ja viimeisempänä siihen on lisätty paistinlasta. Muita erikoisempia asioita listalla ovat tiskirätti, paistinpannu ja hedelmäveitsi. Nämä kyseiset asiat usein huoneistoista puuttuvat tai ovat käyttökelvottomia. Myös tiskiä varten hankin aina sienen, sillä en voi tiskata sellaisella harjalla tai sienellä, jota joku muu on käyttänyt. On mahdollista, että sitä on käytetty ties minkä pesemiseen… Mukaan pakataan myös kahvia. Tykkään juoda lomalla murukahvia, ja vaikka sitä saisikin edullisesti periltäkin, sattuu sitä olemaan minulla varastossa, joten vien sen mukanani kotoa, kun täällä sitä ei tule juotua. Mukaan on pakattava myös lämpömittari, jotta pysyy kärryillä lomakohteen lämpötilasta, sekä tietenkin viinipullon avaaja.
Lisäksi matkalaukussa matkustaa myös pienen kirjaston verran luettavaa. Rakastan lukemista muutenkin ja lomalla se on parasta ajanvietettä. Mikä ihanampaa kui nauttia merestä ja auringosta kirjaa lukien.
Onko teillä jotakin hassuja juttuja tai erikoisia asiota, mitä laukkuun tipahtaa mukaan?
Kokemuksia ja vinkkejä
Kaimasi Outi
3.7.2016 klo 21.30Outi
4.7.2016 klo 17.56Meillä on kans matkassa aina kylmälaukku. Nyt ostettiin semmoinen parempi, että pysyisi paremmin eväät kylmänä rannalla. Lisäksi olen suunnitellut tuon pakasterasian mukaan ottamista, että saisi vesimelonia kiikutettua rannalle, mutta en ole koskaan sitä saanut pakanneeksi. Pikkuruinen paistinpannu on jees mukana, sillä meillä laitellaan aamiaista, jossa on monta lämmitettävää osaa, niin ei haittaa, vaikka ei olisikaan hotellin pannu pilalla, niin valmistuu aamiainen rivakasti, kun on enemmän astioita. :)
Samalta matkalta ja blogista
Trello on suhteellisen yksinkertainen verkkopohjainen toteutus joka pohjautuu erilaisten listojen tekemiseen korttien avustuksella. Me otimme tänä vuonna Trellon käyttöön Rethymnonin matkan suunnittelussa. Trello on muuten ilmainen ja matkan suunnittelu onnistuukin kivasti sitä kautta. Meitä...
Olemme tänä vuonna menossa kahdeksi viikoksi Kreetalle Rethymnoniin. Ajatus matkasta syntyi itse asiassa jo vuosi sitten. Varailimme silloin matkoja Santoriinille yhdessä Markon vanhempien kanssa ja silloin päätettiin, että seuraavana kesänä mennään sitten Kreetalle. (Ilmeisesti...
Olen tässä viime päivinä saanut varmasti kasan harmaita hiuksia, sillä havaitsin eilen, että Finnairin Duty-free putiikkii aukeaa lentokentällä vasta klo: 5:00. Meillähän kone kohti Haniaa lähtee klo: 5:55, joten on sanomattakin selvää, että aikaa...
Blogista lisää
kahvit, tiskiharjat ym. kuulostaa kovinkin tutuita :) Lisäksi pakkaan mukaan pienen n. 6-pack kokoisen kylmäkassin (voi ottaa eväitä rannalle, kuten kylmää juomaa) ja tientenkin kylmävaraajan. Mukaan lähtee myös imukuppikiinnityksellä varustettuja koukkuja, ripustuskoukkuja on hotelleissa usein turhan vähän. Keittiövarustuksiin lisäyksenä vielä 1 tai 2 pakastus-/säilytysrasiaa sekä talouspaperirulla. Paistinpannua en ole ottanut, koska tarvittaessa sen vaihtaminen uuteen on onnistunut aina respassa :)