Tabletti on matkabloggaajan ehdoton kaveri

Tabletti ja näppäimistöEnkä tarkoita tällä syötävää tablettia vaan tablet tietokonetta. Nämä ovat yleistyneet hurjaa vauhtia ja markkinoilla onkin hurja määrä erilaisia vaihtoehtoja. Nyt kun ollaan valmistautumassa Rethymnonin matkaa varten niin onkin hyvä katsastaa hieman miten me tulemme sitä matkablogia tekemään siellä paikan päällä.

Alusta asti olemme bloganneet tabletin avustuksella. Kannettava tietokone olisi yksinkertaisesti liian raskas ottaa matkaan ja sen hyöty tablettiin nähden reissussa on minimaalinen. Tabletin kun voi ottaa helposti laukkuun mukaan ja lähteä kuppilaan istumaan. Sekä painaahan tuo kannettava enemmän kuin tabletti ja se paino on pois sitten muista tavaroista.

Tänä vuonna matkaan lähtee poikkeuksellisesti iPad ja Android pohjainen Xperia Z4 tabletti. Aikaisempina vuosina olen voinut vinkata teille vain iPadiin ohjelmia ja vinkkejä, mutta tänä vuonna tilanne onkin täysin toisenlainen. Poikkeuksellisesti mukaan lähtee myös MacBook Air tietokone, mutta bloggaaminen tullaan todennäköisesti tekemään tableteilla sillä verkon saatavuus hotellilla on pienoinen kysymysmerkki.

Ohjelmisto

Tässä tapauksessa oletan, että teillä on käytössä WordPress julkaisualusta teidän blogilla. Oli se sitten ilmainen WordPress.com tai sitten itse asennettu WordPress.org. Tällä ei ole mitään merkitystä, mutta WordPress on silti oltava teillä käytössä. Me käytämme tätä ja suosittelen tätä muillekkin.

Aikaisempina vuosina olemme käyttäneet Blogsy nimistä sovellusta, mutta tämä on vain iPadille. Tämän suurimpana valttina oli offline moodi eli voit kirjoittaa artikkelin ilman verkkoa ja verkkoa tarvitset vain kun olet julkaisemassa artikkelia. Tänä päivänä WordPress onkin päivittänyt omaa sovellustaan ja sekin tukee Offline tilaa ilman ongelmia. Tulemme tänä vuonna käyttämään tuota WordPressin omaa sovellusta ja kerromme varmasti kokemukset teille siitä.

Lataa sovellus alta:

Lisävarusteet

Perus tabletilla pärjäät jo aika pitkälle, mutta jos haluat saada kuvia siirrettyä suoraan tabletin kautta blogiin tai sitten haluat helpottaa omaa kirjoittamista niin suosittelemme hankkimaan hieman lisävarusteita.

Bluetooth näppäimistö

Tämä on oikeastaan ehdoton lisävaruste. Tabletin omalla näppäimistöllä tulee toimeen, mutta pitempien juttujen kirjoittamiseen Bluetooth näppäimistö on ehdoton. Olemme hankkineet aikoja sitten Applen Bluetooth näppäimistön ja suosittelenkin tätä kaikille. Tämä toimii myös Androidin kanssa ongelmitta. Tosiasiassa mikä tahansa Bluetooth näppäimistö ajaa asianasa ja voitkin huoletta hankkia melkein minkä tahansa näppäimistön omiin tarpeiisiisi. Alla vielä pari linkkiä erilaisiin Bluetooth näppäimistöihin:

Muistikortinlukija

2015-08-03 12.51.51Meillä on matkalla kamera mukana ja haluammekin blogiin kuvia siitä. Olemmekin hankkineet muistikortinlukijan niin iPadille, kuin Android tabletillekkin. Näin saamme kamerasta suoraan kuvat tablettiin ja sitä kautta blogiin. Matkalla ollessa blogiin menee usein käsittelemätön kuva kamerasta, mutta kuvien käsittelyyn on onneksi ohjelmia jos sitä haluaa alkaa tehdä.

iPadille tämä onkin suoraviivainen homma. Hankit vain oikeanlaisen adapterin. Alla onkin linkit molempiin vaihtoehtoihin – adapterin valinta riippuu siitä onko sinulla uudempi Lightning liitännällä oleva iPad vai sitten vanhempi 30 pinnisellä oleva liitäntä:

Androidille taas tarvitset parikin asiaa. OTG kaapelin johon voit liittää muistikortinlukijan ja vaikka muistitikunkin. Sekä tuon OTG kaapelin lisäksi tietysti sen muistikortinlukijan. Jos sinulla on jo olemassa oleva muistikortinlukija niin kannattaa hankkia pelkkä piuha ja testata toimiiko lukijasi tuon piuhan kanssa. Tuo OTG piuha muuttaa Micro USB portin USB portiksi jolloin siihen saa USB kortinlukijan tai tikun laitettua. Ihan täysin pätevää ohjetta en voi antaa sillä tuo muistikortin tunnistus riippuu hieman tabletistakin, omassa piti asetuksien kautta kaivaa kohta tunnista USB laite ja joissain laitteissa se tunnistaa laitten itse. Kokeilemalla ja tutkimalla selviää varmasti oman laitteen toimintakin.

Lisäakku

Lisäakku on oikeastaan se viimeisin asia näistä mitä kannattaa hankkia. Tämä tuo lisää virtaa tablettiin tai puhelimeen jos siitä on akku vähissä. Itselle tätä tilannetta harvoin tulee sillä laitteet on tullut ladattua yöllä hotellissa niin on seuraavana päivänä virtaa varmasti. Tämä kuitenkin on hyvä kopata matkaan jos sattuu tilanne, että akku alkaa loppua. Näitä löytyy todella paljon erilaisia ja kannattaa sitä hankkiessa kiinnittää huomiota paljonko siihen mahtuu virtaa. Virran määrä ilmoitetaan mAh avulla ja tämän avulla näet kuinka täyteen saat ladattua esim. puhelimesi tai tabletin. 2000 mAh kokoiset lataa suurimman osan puhelimista täyteen tai ainakin lähelle ja tabletit 30-50% asti – riippuu täysin laitteista. Esimerkiksi Verkkokauppa.comissa on hirveä kasa erilaisia lisäakkuja.

Internet

Tämä ansaitsee oikeastaan oman kappaleen. Internet on oikeastaan aina pienoinen kysymysmerkki, kun lähdetään reissuun ja halutaan blogata päivittäin matkalla. Olemme huomanneet, että jos hotellilla on verkko niin parhaiten se toimii allasalueella ja respassa – tietenkin poikkeuksia on. Huoneessa verkko saattaa toimia silloin tällöin ja parvekkeellakin on yleensä toimivuus heikohkoa. En tiedä mitä toimivuus ns. paremmissa hotelleissa, mutta meille tuntuu sattuvan melkein aina hieman heikomman verkon omaava hotelli.

Me emme itse artikkelin kirjoittamiseen tarvitse verkkoa vaan siihen julkaisemiseen. Voimme kirjoitellakkin terassilla artikkelin valmiiksi ja tämän jälkeen etsiä päivän aikana kuppilan, jossa on toimiva ilmainen verkko ja julkaista sen sitä kautta. Kauheaa stressiähän emme tästä ota. Tämä onkin yksi syy miksi artikkelit tulee milloin sattuu (isoin syy on itse kirjoittajassa yleensä).

Kännykän verkkoahan ei suositella käytettäväksi ulkomailla sillä roaming maksut tulee aika kalliiksi. Kannattaa siis tukeutua avoimiin verkkoihin vaikka ne huonosti toimivatkin ja sulkea se kännykän oma mobiilidata. Tietenkin jos teillä on sama tilanne kuin minulla eli sattuu olemaan Elisan yritysliittymä niin teillä on myös vaihtoehto. Heillä on nimittäin loistava paketti, jossa EU alueella soitto, data ja tekstarit maksaa 5 euroa per päivä – ei senttiäkään enempää. Tämä onkin yksi syy miksi olen erittäin tyytyväinen ollut tuohon Elisan yritysliittymään sillä tätä on tullut testattua Virossa, Ruotsissa ja Kreikassa. Pitemmillä matkoilla pyrin kuitenkin välttämään tuon käyttöä, mutta tilanteen vaatiessa se maksaa vain ja ainoastaan 5 euroa päivältä. Tämä ei muuten ollut maksettu mainos!

Vinkit

Lopuksi jokunen vinkki mitä on itse vuosien varrella tullut huomattua. Vinkit ovat satunnaisessa järjestyksessä!

  • Kirjoita päivän blogi joko illan lopuksi tai sitten ensimmäisenä seuraavana aamuna – helpottaa kirjoittamista kun asiat on muistissa.
  • Jos päivän aikana tulee asia mieleen mikä pitäisi blogissa mainita niin ota se ylös johonkin.
  • Ota valokuvia päivän aikana. Artikkeliin saa mukavasti sisältöä kuvilla ja on niitä mukava kävijöidenkin katsoa. Pelkkä teksti on tylsää luettavaa ja sitä on helppo elävöittää muutamalla kuvalla, jotka liittyy vielä päivän tekemisiin.
  • Ole kärsivällinen. Tämä koskee erityisesti artikkelin julkaisua sillä monesti on ollut huono tai pätkivä netti alla ja julkaisussa voi kestää, kun siirretään isoja kuvia paljon. Älä siis hätäile vaan ota lasillinen viiniä ja lue vaikka kirjaa odotellessasi.
Marko
3.8.2015
Kommenttisi odottaa hyväksyntää! Osa kommenteista ohjataan tarkistukseen roskapostin välttämiseksi. Tarkistuksen jälkeen kommenttisi tulee tänne näkyviin!
© Auringon alla 2024