Auringon alla
Hae
Hae
Matkat
Blogi
Haku
Matkat
Blogi
Haku
Tietoa
Linkit
Kirjaudu
Rekisteröidy
Maleme 2019
8.9.-22.9.2019
Kertomus meidän häämatkasta Malemeen Kreetalle vuonna 2019.
Päivät
Päivä 1
Jälleen matkalla auringon alle
Loma polkaistiin käyntiin todella lauantai aamuna, kun matkustimme VR:n kyydillä Tikkurilaan Vantaalle. Olimme yhdistäneet matkaan käynnin tätini luona ja samalla palauttelimme häihin jääneitä tavaroita. Tädilläni on aina tapana laittaa pöytä notkumaan, kun sinne menään...
Outi
9.9.2019
Päivä 2
Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin
Aamu alkaa tietysti sillä, että minä herään 7 aikaan lukemaan ja odottelemaan Outin heräämistä. Tästä sitten päästään Outin herättyä aamupalan suuntaan. Otettiin tänäkin vuonna aamupala, joten itse sitä ei tarvitse tehdä. Se onkin ihan...
Marko
10.9.2019
Päivä 3
Pikkuretki Plataniakseen
Tänään oli pakko laajentaa reviiriä, sillä käytännössä kaksi päivää olemme norkoilleet hotellin nurkilla. Ei vain kertakaikkiaan ole jaksanut tehdä mitään. Enkä tiedä olisinko tänäänkään jaksanut, mutta lähdettiin kuitenkin matkaan. Ensin kuitenkin oli syötävä aamupalaa....
Outi
11.9.2019
Päivä 4
Lisää akkujen latausta
Minulle näkyy nyt sattuvan sopivasti nämä päivät, kun ei olla suunniteltu mitään. Heräilin tuttuun tapaan 7 jälkeen lukemaan terassille ja odottelemaan Outin heräämistä ja aamupalalle pääsyä. Hieman on vaihtelua aamupalassakin. Tänään ei nimittäin ollutkaan...
Marko
12.9.2019
Päivä 5
Autoretkelle keski-Kreetalle
Me varasimme auton kahdeksi päiväksi Gee-Pas:lta, eli käytännössä Maleme Imperialin omalta autonvuokraamolta. Kaksi päivää vapailla kilometreillä, täydellä vakuutuksella ja kahdella kuljettajalla maksoi 88 euroa. Autona meillä oli Suziki baleno. Aurinkomatkojen kautta saman auton hinta...
Outi
13.9.2019
Päivä 6
Takaisin Malemeen
Hotelli Labyrinth on perus hotelli. Huone on siisti ja palvelu oli ystävällistä. Isoimman miinuksen saa kuitenkin onneton sänky. Yöllä tuli herättyä siihen, että kylki on kipeä. Sijainti hyvä ja maksettiin siitä alle 40€ yöltä...
Marko
15.9.2019
Päivä 7
Lisää matkalaisia
Tänään oli se päivä, kun Markon veli ja hänen avopuolisonsa saapuivat meidän iloksemme Kreetalle. He majoittuvat viereiseen kylään eli Geraniin. Olimme sopineet, että menemme heitä heidän hotellilleen vastaan aamupäivällä. Lähdimme hyvissä ajoin bussilla kohti...
Outi
16.9.2019
Päivä 8
Kaikki paikalla
Eilen tuli tosiaan veli ja veljen parempi puolisko Mari. Tänään sitten saapuu loppuporukka eli vanhempani. Tuttuun tapaan aamupalalle ja siitä sitten altaalle makoilemaan. Tänäänkin tuuli joten lähdettiin meidän talon altaalle hetkeksi. Siitä sitten suihkuun...
Marko
17.9.2019
Päivä 9
Ei tehdä mitään päivä
Markon vanhemmat siis saapuivat eilen ja olimme jo yhdessä sopineet, että tänään ei ihmeitä puuhailtaisi. Kävimme aamulla porukalla aamupalalla ja sen jälkeen suuntasimme altaalle. Tuuli alkaa olla jo tyyntynyt, mutta meri pauhaa edelleen niin...
Outi
18.9.2019
Päivä 10
Bussimatka Haniaan
Aamu alkaa tietysti aamupalalla. Tänään ollaan suunniteltu menevämme Haniaan bussilla. Kerkesin me hyvin yhdeksän jälkeen lähtevään bussiin. Tämä bussi ei ole vielä Malemen kohdalla täysi ja istumaan pääsee oikein mainiosti. Bussi kuitenkin täyttyy matkan...
Marko
18.9.2019
Päivä 11
Kun vanha ei enää jaksa
Eilisiltainen baari-illan venyminen aiheutti väistämättä karmiva väsymystä. Aamupalan jälkeen menimme uima-altaalle nauttimaan auringosta. Emme tosin jaksaneet olla paria tuntia pidempään kuumuudessa, joten siirryimme sisätiloihin. Siinä kävi sitten niin, että nukuttiin pikkuriikkuset päikkärit. Päikkäreiden aiheuttaman...
Outi
20.9.2019
Päivä 12
On the road again
Tänään meillä oli autoilupäivä. Vuokrattiin sama auto kuin viimeksi Gee-Pas’lta. Aamupalan jälkeen vain kamat kasaan ja auton nokka kohti Falasarnaa. Tähän väliin on mainittava, että Suzuki Palenosta kuoriutui ihan tilaihme! Neljä aikuista matkusti autossa...
Outi
20.9.2019
Päivä 13
Viimeiset ostokset
Aamulla aamupala ja siitä altaalle. Kuulostaako tutulta? Eilisen autoilun jälkeen kaivattiin hieman lepoa. Altaalla tuli juotua frapet, joita olen itse oikeastaan tällä reissulla alkanut enemmän juoda. Tuli jokunen paketti kahvia ostettua frapen tekoa varten...
Marko
21.9.2019
Blogi
Apua! Matka näin lähellä ja blogia ei olla päivitetty!
Hui kauhistus sentään. Blogin päivitys on auttamatta jäänyt, kerron teille kohta syyn! Nyt otetaan itsestämme niskasta kiinn!
Marko
26.8.2019
Matkalla Malemeen
Kymmenen päivää. Kymmenen päivää on aikaa siihen, kun lentokoneen nokka osoittaa kohti lämpöä ja lepoa. Tämä kesä on ollut poikkeuksellinen – jos totta puhutaan, niin hengittämiseenkään ei ole meinannut olla aikaa, saati sitten bloggaamiseen....
Outi
29.8.2019
© Auringon alla 2024
Mastodon