Hersonissos on Kreetan pohjoisrannikolla sijaitseva vilkas lomakohde, jossa rantaloma ja kaupunkimaisempi tunnelma yhdistyvät. Rantojen lisäksi alueella on runsaasti ravintoloita, kahviloita, kauppoja ja iltaelämää.
Matkailijan kannalta Hersonissoksen keskus sijoittuu pitkälti rannikon ja sataman ympärille. Rantakadun varrella riittää elämää aamusta iltaan, mutta hieman kauemmaksi keskustasta kulkemalla tunnelma muuttuu nopeasti rauhallisemmaksi.
Hersonissoksen ympäristössä on myös pieniä kyliä, joihin kannattaa tutustua varsinaisen lomakeskuksen lisäksi. Vuokra-auto antaa hyvin vapautta lähteä tutkimaan niin Kreetan rannikkoa, sisämaata kuin saaren itäisempiä osia.
Kohteen sijainti lähellä Iraklionia tekee Hersonissoksesta hyvän tukikohdan retkille. Samalla lomalla voi yhdistää rantapäiviä, kaupunkikierroksia ja automatkoja pienempiin kyliin sekä muihin Kreetan kiinnostaviin paikkoihin.
Meille Hersonissos tuli tutuksi vuoden 2024 matkalla. Näille sivuille kokoamme omia kokemuksiamme matkalta sekä Hersonissoksessa ja sen ympäristössä tutuiksi tulleita rantoja, ravintoloita ja muita kiinnostavia paikkoja.