Päivä 13 - Markkinoita ja lorvimista

11.9.2015

Torstaisinhan on täällä Rethymnonissa viikon suurimmat markkinat. Kävimmekin niille viime viikolla, mutta halusimme käydä vielä uudestaan. Tarkoituksena oli ostaa vielä mausteita tuliaisiksi, sillä ne ovat siellä tuoreempia kuin turistikauppojen valmiiksi pakatut ties kuinka kauan...

Outi

Tämän matkapäivän sisältö on tuotu vanhasta blogista. Joten tämä voi näyttää hieman hassulta verrattuna uusimpiin matkapäiviin verrattuna.

Torstaisinhan on täällä Rethymnonissa viikon suurimmat markkinat. Kävimmekin niille viime viikolla, mutta halusimme käydä vielä uudestaan. Tarkoituksena oli ostaa vielä mausteita tuliaisiksi, sillä ne ovat siellä tuoreempia kuin turistikauppojen valmiiksi pakatut ties kuinka kauan hyllyssä seisoneet versiot. Niimpä kipaisimme markkinoille aamiaisen jälkeen. Matkalla jätimme jo pyyhkeet rannalle odottamaan paluutamme. Markkinathan ovat täällä kolme kertaa viikossa ja aina eri paikassa. Nämä suurimmat sijaitsevat keskuspuiston viereisellä parkkipaikalla.

Rahtilaiva saapuu satamaan

Olimme markkinoilla jo yhdeksän aikoihin, jolloin siellä oli vielä väljää ja sopi joten kuten tavaroita tutkimaan. Ahdasta siellä oli silti, mutta kuulemma kymmenen jälkeen paikka on jo ihan tupaten täynnä. Meitä myös varoiteltiin jo viime viikolla, että lompakosta tulee tuolla pitää hyvä huoli, sillä siellä saattaa olla taskuvarkaita. Onneksi emme sellaista kohdanneet. Tosin mitä kohtasimme, tai ainakaan emme viimeksi niitä havainneet, niin etanoita.

Etanat

Siellä ne kiipeilivät pitkin laatikon reunoja, ilmeisesti päämääränä pakeneminen mahdollisimman kauas ihmisten etanapannuista. Etanat ovat muuten mielestäni varsin herkullisia, mutta en halua ajatella mitä syön niitä syödessäni.

Rannalla viihdyimme jälleen meren parissa. Ostimme myös rannalle evääksi valmiiksi pilkottua hunajamelonia yhdestä rannan marketista. Hintaa tuolla rasialla oli 1,20. Edullista, mutta kokonaisen melonin sain markkinoilta 70 sentillä.

HunajameloniaRantakuva

Rannalla hikoilun ja meressä välissä viilentymisen jälkeen oli aika etsiä lounasta. Olimme päättäneet käydä lounaalla Petrinossa. Petrino tarjoilee käytännössä pelkästään erilaisia pitoja. Oli heidän listallaan myös joitakin kreikkalaisia ruokia ja pizzaa, mutta pääsääntöisesti se on selvästi erikoistunut pitaleipiin. Minä valitsin lautaselleni suljetun pitan ja Marko otti avoimen pitan.

DSC_1153DSC_1152

Lounaan jälkeen suuntasimme kohti hotellia. Tänään ei muuten ole ollut ollenkaan niin kuuma, kuin muutamana aikaisempana päivänä. Aamulla alkoi jo pilviä kerääntyä taivaalle ja hetken ne jopa näyttivät melko tummilta. Sadetta ei kuitenkaan Rethymnonissa saatu. Paikalliset odottavat jo selkeästi viileämpiä kelejä, sillä täällä on ollut epätavallisen kuuma vuoden aikaan nähden nyt. Normaalisti tähän aikaan saattaisi jo tulla jopa hieman vettäkin taivaalta. Nyt kuitenkin päivisin lämpötila on kohonnut lähelle +40 astetta ja kosteusprosentti on huidellut lähes sadassa. Voin kertoa, että on ollut ihan trooppiset oltavat.

Hotellilla yritimme jo hieman katsella tavaroita kasaan. Tai Marko yritti. Minua kiinnosti enemmän kirjan lukeminen ja päiväunet. Nyt alkaa pikkuhiljaa purkautua koko vuoden väsymys, kivasti juuri kun pitäisi olla kohta taas töihin menossa.

Hotellilta suuntasimme neljän jälkeen kohti kaupunkia. Pysähdyimme Living roomissa kahville ja tilasin kahvin kanssa jotakin herkkua, mitä en oikeastaan tiennyt itsekkään mitä olin tilaamassa. Joka tapauksessa eteemma saapui vuori vaniljakreemillä täytettyjä tuulihattuja, jotka kuorrutettiin Kinder Bueno kastikkeella ja pähkinärouheella. Saatan kertoa, että sokeriyliannostus oli taattu.

KahviaHerkkuaPikkuherkkuja

Lisäksi tarjoilu kantoi vielä kolme pikkuriikkistä leivonnaista pöytään, jotka kyllä jäi syömättä. Maistoin yhtä ja se maistui pahalle, joten Marko joutui syömään sen jämän, koska en ilennyt jättää sitä puoliksi syötyä kökkärettä pöydän kulmalle ja taskuunkaan sitä ei voinut laittaa. Minileivonnaiset olivat täytetty sitruunakreemillä.

Vanhankaupungin kuja

Matka jatkui kauppoja kierrellen kohti vanhan kaupungin ydintä. Ostelimme viimeiset kotiin viemiset, kuten luonnonkosmetiikkasertifioitua kasvojen puhdistusainetta, joka on valmistettu täällä Kreikassa ja kanelinmakuista ouzoa. Sen oli alunperin tarkoitus jäädä kauppaan, mutta kun saimme maistaa sitä ja myyjä pudotti hintaa, olihan se pullo sitten kotiin ostettava. Lisäksi löysimme oliivipuiset salaattiottimet edullisesti entisten kulahtaneiden tilalle. Aikaisemmat on ostteu Georgioupolista. Nyt olimme niitä viikon täällä katselleet ja melkein joka paikassa ne maksoivat lähemmäs 15 euroa. Eilisessä paikassa ne olivat 9,5 euroa. Täällä on tällä viikolla alkaneet alennusmyynnit ja kausi alkaa selvästi olla lopuillaa. Esimerkiksi melkein aitoja Michael Korsin melkein aitoja nahkalaukkuja irtoaisi 20 prosentin alennuksella.

Kissa

Istuskelimme myös hetken Culde Sac kahvilassa katselemassa ihmisvilinää ja keskustelemassa ensi vuoden Kreikan lomasta. Alunpitäen kohde oli ihan muu, mutta nyt näyttää siltä, että kohde on taas valittu. En vielä paljasta enempää, sillä aika monta muuta reissua olisi vielä tehtävänä ennen tuota lomaa.

Täällä on tänään ollut joku erityinen päivä, sillä olemme nähneet runsaasti erilaisia esityksiä piktin kaupunkia tänään. Aamulla kaupungin taloon eteen viriteltiin kaiuttimia ja kirkon portailla oli kuoro laulamassa. Museon myymälän rappusilla soitti kaksi keskiaikaisiin asuihin sonnustautunutta musikanttia ja Cul de Sacin edessä soitti ilmeisesti opiskelijaorkesteri.

MusikantitOrkesteriKuja

Muutoinkin ihmisiä oli todella runsaasti liikkeellä. Teimme vielä viimeiset tulijaisostokset ja kävimme ostamassa vielä kotiin kahvipapuja Moka nimisestä liikkeestä. Samasta kaupasta löysimme myös irtomyyynnistä kanelikarkkeja! Saman firman toinen liike sijaitsee pääkadulla Iraklioniin päin mennessä. Se näytti ainakin ulkoa päin paljon suuremmalta. Pitkältä tuli mieleen meidän Punnitse&Säästä kauppamme.

Illalliselle menimme To Parastratimaan, jossa olimme jo kerran käyneet syömässä. Tällä kertaa heillä oli tomaattipalleroisia, joita otimme alkupalaksi. Minä olisin halunnut pääruuaksi pastitsiota ja Marko olisi ottanut stifadoa. Molemmat olivat loppu. Lopulta minä tilasin moussakaa (oli oikein hyvää) ja Marko tilasi kana giouvetsia, joka oli loppujen lopuksi lähes kokonainen kana paprika-tomaattikastikkeessa, kera ranskalaisten. Sekin oli oikein hyvää, joskin minä en olisi syönyt siitä muruakaan, koska se oli täynnä luita ja klönttejä. Marko kuitenkin askarteli lihat irti luista ja pisteli kaiken poskeensa.

TomaattipallerotMoussakaKana

Hintaa tälle illalliselle tuli 22 euroa ja sentit päälle. Otimme ruuan kanssa puoli litraa talon valkoviiniä ja ison pullon vettä. Todella edullinen taverna, mutta tosiaan kannattaa varautua siihen, ettei kaikkia listan ruokia ole saatavissa.

Jälkiruokaa kävin hakemassa vierestä Meli jäätelökioskista. Tällä kertaa kulhoon eksyi meloni- ja jogurtti-granaattiomenajäätelöä. Oikein hyviä molemmat (oikeastaan kaikki muu paitsi suklaajäätelö on hyvää).

Jäätelö

Menimme vielä yömyssyille Entasikseen, sillä se oli sopivasti matkan varrella kotiin. Päivässä ei oikeasti ollut juurikaan tapahtumia, mutta se oli oikein hyvä loma päivä. Sopivasti taapertamista ja rentoutumista. Kohta alkaa kotimatkakin olla jo lähellä.

© Auringon alla 2022