Päivä 15 - Kotimatkalle

Nyt se loma on oikeasti ohi. Suuntana on enää Suomi ja koti. Olimme päättäneet, että oleileem hotellilla puoleen päivään saakka, jolloin meidän tuli luovuttaa huoneet. Pakkailimme vielä viimeisiä tavaroita ja sölimme rauhassa aamupalaa.  Puolen päivän jälkeen suuntasimme kaupungille katselemaan ihmisiä. Kiirehän meillä ei ollut mihinkään, sillä aikaa oli todella tuhlattavaksi. Emme viitsineet enää mennä uima-altaallekaan, sillä ei olisi päässyt enää omaan huoneeseen suihkuun ja pyyhkeet ja uima-puvut olisi pitänyt pakata märkänä. Myöskin molemmat laukut olivat niin painavia, ettei sinne enää uima-altaan vettä kaivattu lisäpainoksi. Piti jo vähän titrailla matkalaukuista tavaroita käsimatkatavaroihin…

Lounaalla kävimme Bella Napoli pizzeriassa. Olimme käyneet siellä edellisen lomamme aikana myös, joten tiesimme mitä odottaa. Pizzat olivat erinomaiset, mutta perinteistä kreikkalaista ruokaa saa paljon edullisemmin kuin pizzaa. Pizzat maksavat noin 10 euroa kappale. Keskellä päivää ei kuitenkaan tehnyt mieli syödä tuhtia kahden lajin ateriaa, joten valitsimme pizzat.

Lounaan jälkeen valuimme takaisin hotellille odottelemaan bussin saapumista. Hotellin uima-altaalle oli ilmaantunut myös pikkuruinen kissanpoikanen. Tokihan minun piti sitä hoivata bussia odotellessa. Juttelimme myös pitkät tovit brittipariskunnan kanssa, jotka sattuivat samaan aikaan allasbaariin.

Lentokenttä kuljetus oli ajallaan ja näytti, että meillä olisi runsaasti aikaa vielä kentälläkin. Koska Santoriinin kenttä on myös aivan onnettoman kokoinen ja turisteja valtavat määrät, joutuu sielläkin seisomaan melko kauan kaiken näköisissä jonoissa. Ensin meidät ohjattiin ulos jonottamaan, että lähtöselvitystiskit avautuivat. Sen jälkeen meidät päästettiin pienissä erissä sisälle, jotta aula ei tukkeutuisi kokonaan. Sisälle päästyämme jonotimme sitten siihen lähtöselvitys tiskille, jonka jälkeen jonotimme laukkujen läpivalaisuun. Siitä sitten pystyi siirtymään turvatarkastus jonoon. Kun lopulta olimme päässeet ns. ”puhtaalle puolelle”, jonotimme tax-freehin. Niin. Se kauppa on niin pieni, että sinne täytyy jonottaa. Kassajono kiemurtelee koko kaupan läpi. Toki tässä on se etu, että joka hyööyn ehtii tonkia ja tutkia kunnolla, kun odottaa pääsevänsä kassalle tai niiden tuotteidin luo, jota on aikomus ostaa. Mukaan tarttui tässä vaiheessa vielä hunajaa, oliiviöljyä ja viiniä kotiinviemisiksi. Kerrankin, kun ei tarvinnut miettiä, että riittääkö matkalaukun painoraja…

Lentomme oli aivan ajallaan. Kapteeni varoitteli kovasta vastatuulesta, mutta kyyti oli onneksi ihan pehmeä, vaikka pelkäsin, että se olisi pomppuinen.  Jännitysmomentti oli kuitenkin laskeutumisessa. Minulla oli ikkunapaikka ja tiirailin siitä, kuinka kiitorata lähestyi. Arvelin kohta pyörien tömähtävän asfalttiin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä kapteeni veti koneen todella jyrkästi ylös ja aloitti nousun uudelleen. Olin aivan varman, että vähintään pelikaani on turbiinissä ja tämä oli viimeinen lento. Marko yritti rauhoitella, että katso nyt ei ole mitään hätää, lentoemäntäkin hymyilee. Niiden KUULUU hymyillä. Vaikka kone olisi putoamassa. Se kuuluu niiden työhön. Onneksi ei kuitenkaan kone ollut putoamassa, eikä pelikaania turbiinissa, vaan oli niin kova myötätuuli, että se ylitti koneen ohjearvot. Ts. kone ei olisi välttämättä pysähtynyt riittävän nopeasti. Niin kapteeni päätti vaihtaa laskeutumissuuntaa. Kaikki siis hyvin lopulta, mutta mikään miellyttävä kokemus tämä ei todellakaan ollut.

Kentällä saimme laukut melko nopeasti. Kävimme ostamassa vielä Alepasta hieman evästä hotellille. Alepa sijaitsee aivan tuloaulan vieressä ja siellä on loistava valikoima erilaisia leipiä ja salaatteja. Ja paljon edullisemmin kuin viereisessä Picnicissä, jonne vahingossa menimme viime vuonna. Kentältä suuntasimme Bonus Inn hotelliin, josta olimme varanneet huoneen yöksi. Päivä oli ollut pitkä ja hotellin pehmeä vuode kutsui lähes heti.

Kaksi viikkoinen Kreikassa kuluu niin nopeasti. Nyt on vuosi aikaa muistella reissua ja suunnitella tulevaa.