Päivä 2 - Tulivuoren purkaus

25.8.2014

Aamu alkoi jo varhain. Ennen seitsämää oltiin molemmat hereillä. Kahdeksan aikaan taaperrettin (kiertotietä) kauppaan vain tajutaksemme sen avaavan ovensa sunnuntaisin puoli kymmeneltä. Samalla reissulla löysimme myös leipomon, josta haimme sitten aamaista kaupan ollessa kiinni....

Outi

Tämän matkapäivän sisältö on tuotu vanhasta blogista. Joten tämä voi näyttää hieman hassulta verrattuna uusimpiin matkapäiviin verrattuna.

Aamu alkoi jo varhain. Ennen seitsämää oltiin molemmat hereillä. Kahdeksan aikaan taaperrettin (kiertotietä) kauppaan vain tajutaksemme sen avaavan ovensa sunnuntaisin puoli kymmeneltä. Samalla reissulla löysimme myös leipomon, josta haimme sitten aamaista kaupan ollessa kiinni. Mukaan tarttui täytetty rinkeli ja sämpylä. Molemmat olivat erinomaisia ja maksoivat kaksi euroa kappale.

Aamiaisen jälkeen lähdimme uudestaan yrittämään kauppaan pääsyä. Tällä kertaa kävelimme toiselle kaupalle. Matkalla kauppaan näin pikkuruisen kissanpennun, jonka itse asiassa olin nähnyt jo eilen illalla erään naisen sylissä kulkiessamme saman paikan ohi. Pieni musta kissa tuli auton alta ja nukui hirvittävästi minulle.

Olin suorastaan pakotettu nappaamaan tuon pienen hurisijan syliin. Kissa puski mahdottomasti ja kehräsi kuin pieni mopo. Matkaa oli kuitenkin jatkettava ja sanoin vielä viimisiksi sanoikseni kissalle, että älä jää auton alle. Pikkukissa jäi itsemään meidän perään.

Kävelimme samaa reittiä kaupalta takaisin ehkä noin kymmenen minuutin jälkeen. Kissanpentu makasi lähes keskellä tietä ja se oli kuollut. Auto oli ajanut kissan yli. Itkuhan se pääsi. Olin hetkeä aikaisemmin jutellut Markolle, kuinka minun on vaikea suhtautua näihin kissoihin ja koiriin täällä. Haluaisin antaa kaikille ruokaa ja puhdasta vettä ja jonkun joka oikeasti ja aidosti hoitaisi ja välittäisi. Valitettavasti se on mahdotonta. Suomessa hylätään vuosittain 20 000 kissaa. Täällä luku on varmaan vielä suurempi, sillä kissoilla ei ole täällä mitään arvoa. Niitä ei pidetä sisällä, vaan ne kuuluvat kaduille. Jotkut sentään ruokkivat kissoja.

Itkuraivopurkauksen mentiin uima-altaalle nauttimaan auringosta ja vedestä. Emme kuitenkaan viihtynyt kuin muutaman tunnin, sillä ihoni alkoi jälleen kerran muistuttaa väriltää keitettyä rapua. Hiippailimmekin sihkuun ja suunnistimme kohti lounasta.

Matkalla rantakdulle kuvailin hieman hotellin vierustan maisemia. Kiinanruusuja on täällä todella paljon ja ne ovat täynnä kukkia. Pidän erityisesti tästä kukasta tai täällä pikemminkin puusta.

 

Matkalta löytyi myös taatelipuu. Tai ainakin luulemme sen olevan taatelipuu. Ehkä pikaisella googlettamiselle saattaisi löytyä puulle jonkin mukin nimi. Joka tapauksessa nämä puut olivat täynnä taatelin näköisiä hedelmiä. Nyt kun tarkemmin asiaa ajattelen, niin taatelit taitavat kasvaa jonkinlaisessa palmussa. Tämä ei kyllä ollut palmu…

Kävimme noutamassa appivanhemmat rannalta mukaamme lounaalle. Kävimme syömässä pita gyrokset Myth of Santorini tavernassa. Olipas se vuoden jälkeen jällleen taivaallisen makuista. Hintaa yhdellä pötkylällä oli 2,5 euroa.

Lounaan jälkeen oli parasta viettää siestaa hotellin parvekkeella. Ostin kokeeksi Santorinin oman panimon tekemään vehnäolutta, jossa oli ripaus hunajaa ja Naxokselta tuotuja sitruunapuunlehtiä mausteena. Lisäksi olut on suodatettu laavakivien läpi. Erinomainen olut ja jotakin erilaista kuin Mythos. Vaaleiden ja eritoten lagereiden ystäville voin suositella! Hinnakas on toki verrattuna muihin kreikkalaisiin merkkeihin, sillä pieni pullo maksoi 2,40. Palanpainikkeeksi söin kipollisen ihania kalamata olliiveja.

Appivanhemmat olivat järjestäneet meille illaksi ohjelmaa. Tänään oli Santoriinin tulivuoren suuren purkauksen juhlapäivä. Santoriinin tulivuori purkautui 1645 eaa, jolloin saari sai nykyisin muotonsa. Purkaus oli niin raja, että sen aiheuttama tuhkapilvi havaittiin Kiinassa saakka. Nykyinen Nea Kameni tulivuori on vain 440 vuotias. Tulivuori on siis edelleen aktiivinen.

Marssimme hyvässä järjestyksessä ja pynttäytyneinä Kamari toursin eteen, josta meidät nouti bussi ja matkasimme kohti satamaa. Satamaan johtava serpentiini tie ei enää tuntunut niin karmivalta kuin ensimmäisellä kerralle. Tällä kertaa ei pelotanut ja ehti katselemaan maisemia bussikuskin ruuvaillessa rattia yhdellä kädellä.

Laivamme oli Manolios, jolla oli tarkoituksena ensin mennä katsomaan auringonlaskua Oian edustalle ja tämän jälkeen lipua kohti Nea Kamenia, jossa tulivuoren purkaus rekonstruoitiin uudelleen ilotulituksilla. Ennen auringonlaskua ehdimme nauttia näistä upeista näkymistä, joita ei kyllä ole muualla. Kallioiden seinämistä näkee purkauksien aiheuttamat kerrostumat. Välissä on mm. tuhkakerroksia ja laavakerroksia.

Auringonlasku täällä hyvin kaunis. Aurinko laskee suoraan mereen ja tällä kertaa auringon laskusta sai nauttia istualtaa mereltä käsin, eikä kuten viime kerralla muuriin nojaillen. Kokemus sekin. Laivalla tarjoiltiin myös retken hintaan kuuluva ruoka. Tämä oli kyllä pohjanoteeraus ruokailun järjestämisen jälkeen ikinä. Laivaan mahtui 100 ihmistä ja se oli melko täynnä, ehkä n. 80 ihmistä yhteensä. Laivassa ei ollut minkäänlaisia pöytiä. Vaan jokainen söi paikallaan kertakäyttöveitsellä ja -haarukalla samalla taiteillen lautasen ja viinilasin kanssa. Toinen asia oli, että ruoka oli todella huonoa. Kaikki oli kylmää. Tarjolla oli kreikkalaista salaattia (josta loppui fetajuusto jo kauan ennen kuin oli meidän vuoro saada ruokaa), vihersalaattia, leipää, lihapullia fetapiirakkaa, kanankoipia ja kalaa. Lisäkkeenä perunoita ja riisiä. Oletan, että ruokien olisi tullut olla lämpimiä. Minun kohdallani kreikkalainen salaatti oli pelkkää tomaattia. Ruoka myös annosteltiin valmiiksi lautasille. Fetapiirakka oli ainoa oikeasti maukas aterian osa, tosin sekin oli kylmää. Lisäksi sai lasillisen puna- tai valkoviiniä. Mielestäni oli väärin mainostaa retkeä illallisretkenä. Illallinen syödään pöydän ääressä nauttien ja lämpimänä. Laivalta olisi voinut ostaa myös muuta juotavaa. Alkoholitonta vaihtoehtoa ei ruokajuomaksi ollut laisinkaan. Jos halusit vettä tai limpparia, tuli se maksaa erikseen. Tästä myös miinusta. Minulla on vielä palautelappu täyttämättä, joten annan kyllä tämän palautteen myös Apollomatkoille. Ruuasta ei myöskään ole kuvaa, sillä se ei ollut edes yhden valokuvan arvoista.

Yhdeksältä alkoi ilotulitus. Itseasiassa jo hieman ennen yhdeksää pamahteli muutama raketti. Ehdittiin jo pohtimaan, että mitähän tästäkin tulee. Olimme kaikki hieman pettyneitä ”illallisen” jäljiltä. Yhdeksältä alkoi kuitenkin sellainen valoshow, etten ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa! Välillä todella näytti, että tulivuori aidosti purkautuu!

Ilotulitteita ammuttin kolmesta eri kohdasta yhtäaikaa 35 minuutin ajan! Ensimmäiset 15 minuuttia seisoin suu auki ihaillen värejä ja toteutusta. Sitten ymmärsin laittaa suun kiinni ja nauttia näkemästäni. Pyrojen avulla oltiin tulivuoren rinteeseen ”laavavirtoja”, jotka näyttivät valuvan alaspäin. Välillä tulivuori sylki kultaisia suihkuja ja upeita raketteja taivaalle sateenkaaren väreissä. Mitkään kuvat eivät tee oikeutta tällä tapahtumalle. Enkä osaa sanoin kuvailla tunnelmaa tai ilotulituksen upeutta.

Ilotulituksen loputtua livuimme hiljalleen kohti satamaa. Luulisi rantautumisen onnistuvan tottuneilta merenkävijöiltä, mutta ei se ollut niin helppoa. Laiva vatkasi pitkin laituria ja kapteeni huuteli ohjeita mökistään vanhemmalle miehelle jonka tarkoituksena oli huolehtia laivansitomisesta laituriin. Lopulta laiva saatiin parkkiin, mutta sen verran huonoon kohtaan, että laivasta purkaannuttiin kahden satamatyöntekijöiden avustuksella yksi kerrallaan hyppäämällä laivan ja laiturin väliin jättämän vajaan metrin mittaisen kuilun yli. Miehet ottivat jokaista käsivarsista ja kainaloista yli varmistaen, ettei kukaan hypätessää putoa veteen. Tarvinneeko kertoa, että jalat tutisivat vielä bussissakin.

Ilta päättyi Prince ravintolan terassille, jossa nautimme vielä lasilliset ennen nukkumaanmenoa. Loppukaneettina sanoisin, että ilotulitus korvasi onnettoman ruuan, mutta ilta olisi ollut täydellinen, jos ruoka olisi ollut parempaa.

 

© Auringon alla 2022