Lomaan aikaa neljä kuukautta

Tämä artikkeli liittyy matkaan Rethymnom 2015.

Olemme tänä vuonna menossa kahdeksi viikoksi Kreetalle Rethymnoniin. Ajatus matkasta syntyi itse asiassa jo vuosi sitten. Varailimme silloin matkoja Santoriinille yhdessä Markon vanhempien kanssa ja silloin päätettiin, että seuraavana kesänä mennään sitten Kreetalle. (Ilmeisesti myös ensi kesän lomakohde on jo valittu, mutta en kerro siitä vielä mitään.) Matkanjärjestäjänä meillä on edelleen Apollomatkat. Mitäpä sitä hyvää vaihtamaan, sekä saamme myös lentää Finnairin sinivalkoisin siivin.

Minä olen käynyt Kreetalla aikaisemmin kolme kertaa. Kerran Rethymnonissa, kerran Malemessa ja kerran Georgioupolissa. Rethymnonin matkasta on kuitenkin aikaa jo 21 vuotta. Se oli ensimmäinen ulkomaan matkani ikinä. Arvelenpa, että paikat ovat hirmuisesti muuttuneet ja en varmasti enää tunnista kaupunkia lainkaan. Marko ei ole koskaan aikaisemmin käynyt Rethymnonissa.

Hirmuisesti en ole vielä ehtinyt laatimaan suunnitelmia matkaa varten. On nimittäin tarvinnut suunnitella muitakin reissuja tässä välissä. Vielä ennen matkaa on ainakin yksi risteily tiedossa. Mikäli kiinnostaa lukea muistakin kuin aurinkomatkoista, niin kannattaa vilkaista myös minun oma blogini. Jotakin olen jo kuitenkin ehtinyt selvitellä ja joitakin asioista olemme päättäneet yhdessä Markon porukoiden kanssa. Aion kuitenkin kirjoitella tarkemmin näistä suunnitelmista myöhemmin.

wpid-Photo-20140825171453.jpg

Olisinkin nyt kysellyt teiltä, että onko teillä hyviä vinkkejä Rethymnoniin suuntaaville? Eniten kiinnostavat vinkit edullisista aidoista kreikkalaisista tavernoista, mistä saa edullista ja hyvää viiniä (niin tavernat kuin kaupat), sekä tietenkin jos vielä joku osaisi suositella aitoa outzeriaa Rethymnonista. Henkilökohtaisesti kiinnostaa myös luonnonkosmetiikka ja Korressin saatavuus, eli otan myös näitä tietoja vastaan. Baarit ja yöelämä ei meitä kiinnosta, mutta hyvät kahvilat kylläkin, eli vinkkejä myös niistä otetaan vastaan. Perinteisestihän meidän yöelämämme on rajoittunut hotellin parvekkeella nautittuihin yömyssyihin. Uskon meidän pitävän tästä tavasta kiinni tälläkin matkalla.

Vinkkejä odotellessa jatkan loman suunnittelua! Pysykää kuulolla, sillä blogia päivitellään kiihtyvässä tahdissa, mitä lähemmäs lomaa päästään.

Outi
11.5.2015

Korresia on saatavilla lähes kaikissa apteekeissa. Itse ostan suuremman erät Arkadioun päässä lähellä Tuntemattoman sotilaan aukiota olevasta. hinnat ovat näyttäneet olevan kaikissa apteekeissa suunnilleen samat (n. 30-50 % edullisemmat kuin Korres Suomessa on).

Kiitos vinkistä! Olen todella ihastunut Korresin tuotteisiin ja harmittelin jo viime kesänä, kun en älynnyt niitä enempää Suomeen mukanani tuoda. Huomasin oikeastaan vasta Suomessa, kuin paljon edullisempia ne Kreikassa ovat.

Kommenttisi odottaa hyväksyntää! Osa kommenteista ohjataan tarkistukseen roskapostin välttämiseksi. Tarkistuksen jälkeen kommenttisi tulee tänne näkyviin!
© Auringon alla 2024