Lomasuunnitelmia

Tämä artikkeli liittyy matkaan Parga & Lefkas 2016.

Lähtöön on aikaan tasan kolme viikkoa. Vielä en ole laskenut tunteja, mutta työpäivät kylläkin. Olen ihan lentoon lähdössä ja päivät kuluvat jäitä poltellen. On kyllä myönnettävä, että tänä vuonna olen tehnyt kaikkein vähiten taustatyötä. Se on kyllä näkynyt myös täällä bloginkin puolella, sillä kamalasti ei ole tarvinnut suunnitella lomaa nyt. Toki olen fiilistellyt ajelemalla Google Mapsilla ja lukenut melkein kyllästymiseen asti ravintolasuosituksia Tripadvisorista, mutta muutoin on oikeastaan ihan selkeät suunnitelmat. Vielä kun saisi tuoda matkalaukut olohuoneeseen, niin pääsisi nostattamaan kunnolla matkakuumetta. (Mainittakoon, että yritin hakea laukkuja kaksi viikkoa sitten ja minua kiellettiin…)

Ranta Nidri

Ensimmäinen viikkohan me vietetään Pargassa. Olen hieman tutkaillut retkitarjontaa Apollomatkojen osalta ja meitä (tai lähinnä kai siis minua) kiinnostaisi Nekromandeian retki. Sinne oli tarkoitus mennä jo viime kerralla, mutta ko paikka oli suljettu arkeologisten kaivauksien takia. Jospa siis tällä kertaa pääsisi katsomaan luolaa, jonka uskottiin oleva portti Hadeksen luo. Samalla saisi uida myös samassa paikassa, jossa taru kertoo Akilleen äidin uittaneen Akillesta. Minua kiinnostaa Kreikan mytologia ja historia (eli siis joidenkin mielestä kivikasat). Apollomatkat järjestää retken kuitenkin heti seuraavana päivänä, eli tiistaina kun olemme saapuneet, niin yritämme varmaan löytää ko retken joltakin paikalliselta matkan järjestäjältä. Osa porukasta on myös varmaan menossa Meteoran luostariin. Me kävimme siellä jo viime kerralla, niin ainakin itseltä se jää tällä kertaa väliin.

Pikkukissi

Pargassa on muuten luvassa lähinnä makoilua rannalla, hyvää ruokaa (jäätelöä), juomaa (jäätelöä) ja päämäärätöntä kuljeskelua (jäätelöä). Olisi kiva jos kohdalle sattuisi myös minigolfia. Pargassa täytyy hoitaa myös kaikki tuliaisostokset, sillä siellä on parempi valikoima kuin Nidrissä. (Jospa tällä kertaa kukaan ei yrittäisi myydä minulle ihanaa nahkalaukkua…)

Meriluola

Nidriin vaihdamme loma puolivälissä. Aiomme mennä samalle meriretkellä kuin viimeksikin. Ihan jo siitä syystä menemme uudelleen, että se oli niin mukava ja monipuolinen ja samalla näkevät Markon vanhemmat myös nuo mukavat paikat. Täytynee vain toivoa, ettei tuule lainkaan. Tosin viimeksi minulle keinui kaikki jakkarat ja sängyt koko illan retken jälkeen, vaikka ei tuullut lainkaan. Vieläköhän on samainen kapteeni laivan puikoissa, kuin kolme vuotta takaperin?

Meganissi

Nidrissä on tarkoitus myös vuokrata auto ainakin yhdeksi päiväksi. Kauheasti autoilusuunnitelmia ei ole, mutta muutama upea ranta olisi tarkoitus käydä katsastamassa, kuten Porto Katsiki. Lisäksi olisi kiva nähdä muitakin kyliä kuin Nidri. Niin ja Lidl. Lidlissä nyt vaan kuuluu käydä. Bussilla varmaan huristelemme myös pääkaupunkiin katselemaan ihmisiä ja upeita purjeveneitä.

Parga

Pääsääntöisesti lomalla on kuitenkin tarkoitus nauttia auringosta, merestä, ruuasta ja juomasta, sekä hyvästä seurasta. Pelata monta erää Unoa ja uhota, että en kyllä sano sinulle hyvää yötä rangaistuksena huonosti menneestä Uno matsista. Lomalla täytyy olla mukavaa ja tietenkin täytyy syödä paljon jäätelöä (mainittakoon, että olen varmistanut molemmista kohteista muutaman jäätelöpaikan).

Outi
14.8.2016
Kommenttisi odottaa hyväksyntää! Osa kommenteista ohjataan tarkistukseen roskapostin välttämiseksi. Tarkistuksen jälkeen kommenttisi tulee tänne näkyviin!
© Auringon alla 2024