Päivä 3 - Kaupunkikierros

8.9.2016

Aamulla Markon vanhemmat lähtivät ennen kukonlaulua Meteoraan meidän jäädessä vielä uneksimaan auringosta. Olimme ajatelleet, että hipsuttelisimme Valtos Beachsille nauttimaan vedestä ja auringosta. Aamulla sää oli kuitenkin melko pilvinen, hieman aurinko kurkisteli pilven reunasta, mutta...

Outi

Tämän matkapäivän sisältö on tuotu vanhasta blogista. Joten tämä voi näyttää hieman hassulta verrattuna uusimpiin matkapäiviin verrattuna.

Aamulla Markon vanhemmat lähtivät ennen kukonlaulua Meteoraan meidän jäädessä vielä uneksimaan auringosta. Olimme ajatelleet, että hipsuttelisimme Valtos Beachsille nauttimaan vedestä ja auringosta. Aamulla sää oli kuitenkin melko pilvinen, hieman aurinko kurkisteli pilven reunasta, mutta ei lainkaan siinä määrin, että olisi viitsinyt lähteä aurinkoa palvomaan. Lopulta päädyimme kävelemiseen kylän ympäri. (Manittakoon tässä välissä, että marko unohti eilisestä postauksesta kaikki kissojen kuvat, joten laitan niitä nyt kaksin kertaisen määrän.)

Aamiaista varten oli kuitenkin ensin noudettava leipomosta leipää. Kuola valuen katselen noita herkullisia leipiä ja leivonnaisia tyytyen itse järsimään sahanpurua. Gluteeniton leipominen on täällä melko tuntematon käsite, jonka kyllä tiesinkin jo etukäteen ja siksi rahtasin leipää mukanani. Yhdessä kaupassa näin riisikakkuja, jeee….

Aamupala

Aamiaisen jälkeen varustauduttiin kuljeksimaan pitkin Pargan katuja. Ensimmäisenä käytiin katsomassa mini golf kenttää, sillä kyllähän yksi turnaus on saatava tällä viikolle. Häviäjä maksaa kaikkien drinkit – harmillisesti ei ole tullut tuota puttausta harjoiteltua sitten viime kesän minigolffin, että kovin vahvoilla en tässä(kään) lajissa ole. Samalla katseltiin isompien ruokakauppojen tarjontaa ja vertailimme hintoja. Löysin jo yhdestä kaupasta gluteenitonta leipää, mutta kamalan kallis oli ja vieläpä samaa, jota minulla on mukanani.

img_20160907_084427.jpg

Päätimme kivuta Pargan kukkulan päälle katselemaan maisemia. Pääsimme juuri portaiden yläpäähän, kun aurinko alkoi näyttäytymään enemmän. Pakko oli ruveta kuoriutumaan ylimääräisistä vaatteista. Tosin jotain tekemistä saattoi olla tuolla portaiden nousemisellakin lämmön kanssa…

Pargan satama

Valtos beach

Pargan linnoitus

Pikkukissi

Pikkukisseja

Kattiset

Pikkukirkko

Kävelimme vielä jonkin matkaa kohti Valtos Beachia ja katselimme ihmisiä, tutkimme tavernojen ruokalistoja ja nautimme maisemista. Kapusimme alaspäin kohti satamaa pikkuruisia kujia pitkin ja menimme nauttimaan frapesta ja appelsiinimehusta Il Posto kahvilaan.

Kahvia ja mehuja

Kahvilasta lähdimme kohti Piso Krioneri rantaa. Aikomuksenamme oli mennä syömään lounasta Trap burgeriin. Paikka ei kuitenkaan ollut vielä auki, joten kipusimme Pargan keskustan rannan ja Piso Krionerin väliselle kukkulalle juomaan lasilliset. Tässä vaiheessa aurinko paistoi jo täydeltä terältä ja oli todella kreikkamaisen kuuma.

Piso Krioneri

Nukkuva katti

Näköalapaikalta

Uinuva katti

Piso Krioneri

Lounaaksi Marko otti juusto burgerin ja minulle listalla oli ainoastaan vaihtoehtona salaattia. Huuhdoimme ruuat alas valkoviinillä ja vedellä. Kävimme vielä viereisessä Carrefourissa täydentämässä juomavarastoja ja kipsuttelimme takaisin satamaan.

Alkupalat

Kreikkalainen salaatti

Juustoburgeri

Matkan varrella tarttui mukaan muutama matkamuisto ja tuliainen yhdestä sataman monesta kaupasta. Tarkoituksena oli käydä varaamassa pöytä Hellenikon tavernasta iltaa varten. Joimme puoli litraa viiniä samalla ja pöytään kanneettiin meze annos moussakaa, salaatin ja leivän kera. Kolme vuotta sitten tuossa paikalla oli pikkuruinen ouzeria, jota piti vanha mies Stefanos. Tämän jälkeen paikka on laajentunut oikeaksi tavernaksi. Luin ennen reissua tavernasta ja siellä kehuttiin olevan erinomainen ruoka.

Meze Hellenikon

Pargan ranta

Pargan rantaa

Hellenikosta marssimme takaisin hotellille. Aikomuksena oli pulahtaa altaaseen ja nauttia auringosta altaan reunalla. Ystävällismielisestä ruotsalaiset olivat varanneet kaikki aurinkopedit pyyhkeillään kahta lukuunottamatta. Vihaan tuota tapaa. Ymmärrän, jos käydään vaikka kesken kaiken huoneessa hieman syömässä tai vessassa, mutta että pyyhkeet jätetään tuoleille puoleksi päiväksi. Tässäkin kävi niin, että kun minä jäin yksinäni altaalle, Markon lähtiessä terassille lukemaan, niin yksi ruotsalaismies tuli hotellin portista sisään ja kävi keräämässä neljä pyyhettä pois. Itselläni ei ole pokkaa nimittäin mennä siirtelemään toisten pyyhkeitä.

Aurinkokylvyn jälkeen jäimme hotellille odottelemaan retkeläisiä. Luimme ja nautimme lomalla olostamme. Hieman seitsemän jälkeen Markon vanhemmat palasivat Meteorasta. Olivat tyytyväisiä opastukseen ja käyntiin tuolla upeassa paikassa. Vettä oli kylläkin satanut ja ilma oli ollut varsin kylmä. Toisin kuin meillä täällä.

Hipsimme satamaan juomaan lasilliset viiniä ja katselemaan ihmisiä ennen syömään menoa. Meille oli pöytä varattuna klo 20:30. Minä tilasin ainoana alkuruokaa. Valitsin vegetable saganakin, eli savipotissa paahdettuna kasviksia tomaattikastikkeessa fetan kera. Pääruuaksi minä söin kanaa kasvisten ja fetan kanssa, Marko otti moussakan, Markon vanhemmat söivät kanaa parmesaanin kanssa ja perinteistä kreikkalaista makkarapataa (jonka nimeä en kyllä tähän hätään muista). Jokaisen ruoka aiheutti ilotulituksen suussa. Jouduimme kyllä odottamaan ruokiamme aivan todella pitkään, ja tarjoilija sitä meille pahoittelikin. Harmiksemme aika moni oli varannut pöydän samaan aikaan, joten siinä syy odotteluun. Talo tarjosi vielä digestiiviksi miehille rakia ja naisille kanelilikööriä. Minä olisin voinut ottaa pullollisen tuota kanelilikööriä…. Iltaherkuksi hain vielä pallon jätksiä kävellessämme hotellille.

Vegetable Saganaki

Kanaa fetan kanssa

Moussaka

Tarkoitus oli ottaa vielä muutama erä Unoa Markon vanhempien terassilla, mutta heillä ei toimi ulkovalo (jonka kyllä pyysin tänään hotellia korjaamaan), joten kynttilän valossa tuon pelin pelaaminen oli vähän haastavaa. Tyydyimme nauttimaan yömyssymme ilman Unoa. Huomenna toivottavasti päästään jo oikeasti rannalle!

Hei! Onpa ihanaa lukea teidän reissusta. Olen lukenut blogianne jo aikaisemminkin ja jopa useaan kertaan. Voin niin jakaa Outin rakkauden kissuystäviin sekä yhteisen rakkautenne kreikkalaiseen herkkuruokaan. :) Olin elokuun puolivälissä Pargassa äitini kanssa pari viikkoa ja voi että oli mahtava reissu, neljäs peräkkäinen kerta Pargassa. Jos saan suositella ravintolaa, niin menkää IHMEESSÄ La Barca -nimiseen tavernaan! Siellä kannattaa tilata nimenomaan kalaruokaa. Loistava paikka, se on ollut jo kolmatta vuotta minun ja äidin kantaravintola. Mahtavaa ruokaa ja loistava palvelu. Älkää hämääntykö miestarjoilijan ”tervetervekippis”-puheista, ei ole mikään suomikippola. :D Ihanaa lomaa teille! Minä täällä syksyisen Suomessa nautin Kreikan lämmöstä lukiessani blogianne. :)

© Auringon alla 2022