Päivä 5 - Elafonissi

3.9.2015

Varasimme Klados Travelilta tälle päivälle retken Elafonissin paratiisisaarelle. Elafonissin hiekkaranta on uniikki, sillä se saa vaaleanpunaisen värinsä kotiloiden kuorten murskasta. Valitettavasti vaaleanpunaista hiekkaa ei ole juurikaan enää jäljellä, sillä ystävällismieliset turistit ovat vieneet sitä...

Outi

Tämän matkapäivän sisältö on tuotu vanhasta blogista. Joten tämä voi näyttää hieman hassulta verrattuna uusimpiin matkapäiviin verrattuna.

Varasimme Klados Travelilta tälle päivälle retken Elafonissin paratiisisaarelle. Elafonissin hiekkaranta on uniikki, sillä se saa vaaleanpunaisen värinsä kotiloiden kuorten murskasta. Valitettavasti vaaleanpunaista hiekkaa ei ole juurikaan enää jäljellä, sillä ystävällismieliset turistit ovat vieneet sitä kotiinsa (jossa, se muuten näyttää harmaalta, eikä lainkaan vaaleanpunaiselta). Elafonissilla on muutenkin ollut paikkansa Kreetan historiassa, kuin vain merkittävänä turistikohteena. Turkkilaisten vallan aikaan (eli 1600-1800-luvulla) paikkaa käytettiin piilopaikkana. Elafonissa on pieni saari, jonka keskiosassa on luolia, jonne naiset, lapset ja vanhukset piiloutuivat turkkilaisilta. Elafonissin saaresta tekee erikoisen myös se, että sinne voi kahlata, sillä syvimmälläänkin vettä on vain vyötäröön saakka. Talvisin tuulet muokkaavat hiekaarantaa ja viime talvena saarten väliin oli kasvanut hiekkakannas, jota pitkin myös pääsi kävelemään saaren. Kohde on suojeltu, eikä sinne saa edes vetää asfaltoitua tietä tästä syystä. Kaikkien puiden ja istutusten katkominen on kiellettyä. Alueelta ei myöskään saa viedä mitään pois, kuten hiekkaan tai kiviä.

Aamu alkoi melko aikaisin, sillä bussi tuli noutamaan meitä klo 7:30 hotellilta. Oli hienoa, että Klados tarjosi tällaista palvelua, mutta oikeasti oli naurettavaa, että bussi pysähtyi rantakadulla 20 metrin välein. Ehkäpä pari keskitettyä pysäkkiä nopeuttaisi hieman lähtöä ja paluuta?

Pysähdyimme ensimmäisen kerran Topolian kylässä, jossa meillä oli kahvitauko. Topolian kylä sijaitsee Topilian rotkon vieressä ja maisemat olivat todella upeita. Valitettavasti meidän taukopaikkamme ei ollut rotkon vierellä, joten en voinut kuvailla noita vehreitä maisemia. Topoliassa on myös Kreetan pisin (ja varmaan kapeinkin) tunneli. Bussi sopi juuri ja juuri kulkemaan tuon tunnelin läpi. Tunnelin mutkassa bussin ja seinän väliin olisi ehkä juuri ja juuri saanut Mullikan (Savon Sanomat) ujutettua.


Topoliasta matka jatkui Elafononissiin, jossa meillä oli neljä tuntia aikaa nauttia lämmöstä ja merestä. Varasimme aurinkopedit, jota kustansivat varjan kanssa 7 euroa. Tietenkin sitä oli päästävä heti mereen ja kahlaamaan. Kahlasimme ensin itse Elafonissin saarelle, jossa oli vielä jäljellä vaaleanpunaista hiekkaa. Päärannalla sitä oli vain muutamisissa kohdissa ja hyvin vähän.




Päivän mittaan alkoi pilviä kerääntyä vuoren edustalle. Ne eivät juurikaan meitä rannalla olijoita varjostaneet, mutta näytti siltä, että vuoristossa saattaisi jopa tulla vettä ja lujaa. Rannan fasiliteeteista sen verran, että omat eväät ovat suotavin vaihtoehto. Rannalla on kaksi pientä kioskia, mutta hinnat ovat kovemmat kuin muualla. Vessoja on kaksi ja niihin täytyy jonottaa. Älä siis jätä vessahätään viimeiseen minuuttiin. Me jonotimme vessaan 20 minuuttia (kiitos naisten, jotka vaihtoivat vaatteita vessassa, vaikka tähän olisi ollut muitakin tiloja). Vessassa käynti maksaa 50 senttiä. Parkkialueen yläpäässä on myös yksi taverna, mutta hintatasosta tai ruuan laadusta en osaa sanoa mitään. Omalla autolla mennessä ruokapaikkoja on kuitenkin muutamien kilometrien päässä runsaasti. Matkan varrella on myös useita pieniä kojuja, joista voi ostaa hunajaa, oliiviöljyä ja rakia suoraan tuottajilta (on paljon edullisempaa kuin turistikaupoissa). Harmikseni emme pysähtynett yhdenkään myyjän kohdalla.




Markolla ja Markon isällä oli molemmilla snorkkelit mukana ja kuulemme vesi oli todella kirkasta ja kalojakin näkyi. Muutoinhan tuon pohja on lähinnä pelkkää hiekkaa. Minäkin sain osani kaloista, sillä jäin paikalleni torottamaan ja odotteleman Markoa, niin ne pikkuruiset sintit hyökkäsivät kimppuuni ja purivat! Typeränä kiljuin siellä meressä kalojen purressa jalkojani…

Hieman ennen lähtöä saimme myös osaksemme hitusen vettä. Varsinaisesta sateesta ei oikein voi puhua, mutta kyllä sitä maahan asti muutama pisara tuli. Sade oli kuitenkin ohi ennen kuin se ehti edes kastella hietikkoa.

Paluumatkalla pysähdyimme Kissamoksessa Penvmatiksen viinitilalla. Saimme pikaisen kierroksen viinin tuotannosta tuolla tilalla ja lopuksi pääsimme maistelemaan tilan tuotteita, sekä tietenkin piipahdimme vielä myymälässä hakemassa hieman kotiinviemisiä.


Kävimme ensin katsomassa viinikellaria, jossa punaviinit kypsyteltiin tynnereissä. Tilan vanhin viini on viisi vuotiasta, eli siis melko nuorta sekin. Valkoviini kypsytetään tuolla tilalla pelkästään ”modernilla tavall”, eli siis suurissa metallisissa tankeissa.


Tilalla myös pullotetaan viinit itse. Tila myy myös suuria hanapakkauksia (20 l) nuorta viiniä, joka päätyy useimmiten tavernojen pöytäviiniksi. Ostimme kotiin viemisiksi maistelujen perusteella yhden valkoisen ja yhden punaisen pullon. Molemmat ovat maultaa ”helppoja”, vaikka itse pidänkin enemmän luonneikkaammista viineistä, mutta meillä on tämä aromikkaista viineistä -koulutuskurssi toisen puoliskon kanssa vielä hitusen vaiheessa. Edistytty on näiden yhteisten vuosien aikana kyllä huimasti, sillä lähtötilanteessa Marko ei juonut viiniä lainkaan.

Bussin lähtöä odotellessa pihaan ilmaantui kissoja. Kaksi oli hieman isompaa ja yksi tällainen pieni rääpäle. Tämä rääpäle oli itsekkin vielä pentu, mutta nisien koosta päätellen, myös vast’ikään pentuja itsekkin tehnyt. Rääpäleellä oli myös selvästi nälkä ja silmätulehdus. Itku ei taas ollut kaukana. En voi sille mitään, että näiden kissojen ja koirien huonot olot käyvät sydämeeni niin kovin. Minulla ei ollut edes antaa mitään tälle pikkuiselle raukalle, vaikka se naukui niin sydäntä särkevästi minulle.

Satuimme myös parahultaisesti pihamaalle, kun pappi toi kuorma-autolla lastillisen rypäleitä viinin valmistusta varten. Rivakasti pojat tyhjensivät auton sisältöä murskaimeen, joka irrotti rypäleet tertuistaan ja siirsi rypäleet puristimeen.

Hotelilla olimme hieman ennen seitsemää. Kävimme pikaisesti suihkussa ja päädyimme syömään viereiseen jo hyväksi havaittuun Lissus tavernaan. Itselläni ja Markon äidillä oli jo huono olo kaikesta auringossa oleilusta, että vetelimme suolassa pyöriteltyjä kurkkuviipaleita hotellilla lähtiessä. Olo kuitenkin tasoittui, kun sai kunnollista ruokaa, sillä olimme olleet vain muutaman sämpylän varassa koko päivän.

Tilasimme alkuruuaksi Markon kanssa täytettyjä paprikoita ja tsatsikia.


Marko söi pääruuaksi lasagnea ja minä otin kana souvlakin. Annokseni oli niin valtava, että suosiolla jäi kaikkia lisukkeet syömättä. Pistelin poskeeni vain varteen ja muutaman ranskalaisen. Ruoka oli erinomaista, talo tarjosi jälleen jälkiruuaksi lasilliset ouzoa. Ruuan kanssa joimme puna-ja valkoviiniä, sekä vettä. Hinnaksi tuli 38 euroa koko illalliselle. Täytenee todeta, nyt kolmesti tuossa ravintolassa syöneenä, että palvelu ja ruoka ovat erinomaisia! Hinnat ovat myös kohdillaan, sanosin keskitasoa verrattuna muihin paikkoihin.

Iltapalaksi haettiin vielä suklaata lähi kaupasta ja mentiin läiskimään muutama erä Unoa Markon vanhempien terassille.

© Auringon alla 2022