Päivä 10 - Päiväretkellä Iassa ja Thirassa

Olimme päättäneet arjen tullen matkustaa paikallisbussilla saareen toiseen päähän Iaan (Oiaan, mitenk kukin nyt haluaa kaupunkia kutsuttavan). Olimme kuulleet, että viikonloppuna sinne ei kannata mennä, sillä se kuhisee silloin turisteja. Törötimme siis jo vaille yhdeksän hotellin läheisellä bussipysäkillä. Saimmekin odotella bussia yli 20 minuuttia. Ilmeisesti olimme juuri myöhästyneet edellisestä. Saavuimme bussilla ensin Thiraan (Firaan), jossa vaihdoimme bussia Iaan menevään. Tämä bussi lähti heti, emmekä joutuneet odottamaan. Bussimatka Thiraan kesti reilun vartin ja siitä noin 20 minuuttia Iaan. Mielenkiintoinen tämä saaren päätie, kun paikoitellen se on niin kapea, että bussit hädin tuskin mahtuvat ohittamaan toisiaan. Mikään kahdeksan kaistainen moottoritie ei siis todellakaan ole kysymyksessä.

Iassa porhalsimme ensimmäiseksi kaupungin pääkirkkoon. Tuo ortodoksinen kirkko oli edelleen yhtä kaunis kuin viime kerrallakin. Kirkon sisältä ei ole ainuttakaan kuvaa, sillä siellä ei saanut kuvata.

Emme olleet syöneet lainkaan aamiaista, sillä olimme ajatelleet nauttia aamiaisen Iassa. Jälleen kerran se kuuluisa Santoriinin piheys iski meihin katsellessamme ravintolojen hintoja. Bongasimme pienen leipomon calderan reunalta ja haimme sieltä kaksi juustopiirakkaa aamiaiseksi. Kahvin virkaa toimitti pullollinen Fanta Lemonia. Saimmehan reilusti halvemmalla nauttia caldera näkymästä, kun söimme omia eväitä kivimuurilla istuskellen.

Aamiaista nautittuamme vaeltelimme pitkin Ian pikkuruisia kujia. Ei kyllä sääliksi käy ravintoloiden tavarantoimittajia. Siellä he ihmismeren välissä kärräsivät nokkakärryillä laatikoita. Näin yhdellä tavarantoimittajalla paidan, jossa luki ”Nothing is easy on Santorini”. Siinä osui kyllä naulan kantaan. Arvelimme, että olisimme saaneet aamulla maleksia melko rauhassa pitkin kylää, mutta näin oli ajatellut selkeästi moni muukin. Ihmisiä, oikeammin turisteja oli kuin meren mutaa. Tuntui, että aina oli jonkun valokuvaussession tiellä. Nautimme silti noista upeista maisemista, sillä tämä ihmispaljous on hinta, jonka siitä joutuu maksamaan. Sanottakoon, että kovin kauaa siellä en kuitenkaan viihtynyt.

Iassa oli hirmuisen paljon koiria. Ja ilmeisesti nämä hurttaparat oli juoksennelleet koko yön, sillä joka nurkalla oli koira pitkällään ja sikiunessa. Eivät edes heränneet kameran räpseeseen.

Huomaatteko muuten, että koirat ovat täällä huomattavasti parempivointisen näköisiä kuin ne riutuneet kissaparat…

Iassa olisi ollut tarjolla isojen muotitalojen luksustuotteita ja kallista taidetta. Kävimme katsomassa kauniita maalauksia, jotka olivat maalattu vanhaan puuhun, ilmeisesti vanhan oven kappaleisiin. Koska näissä taideteoksissa ei ollut lainkaan hintaa, tulimme tulokseen, että ne ovat todennäköisesti liian kalliita meidän budjettiimme.

Iasta poislähtiessä poikkesimme vielä Lolita's jäätelöbaariin ja ostimme kotiin viemisiksi Santoriinin pistaasipähkinöitä, sekä seesamin siemenillä kuorrutettuja manteleita. Jäätelökupissa oli tällä kertaa kookosta ja Santoriinin viagraa (hunaja-pähkinäjäätelöä, joku kekseliäs yksilö oli tosin nimennyt tämän jäätelön hitusen eritavalla).

IIasta ajoimme takaisin Thiraan. Alkuperäinen suunnitelma oli lounastaa tuossa kaupungissa, mutta kaikki lounaspaikat pursusivat ihmisiä ja emme olleet kovin nälkäisiä, joten päätimme tehdä vain pienen kävelykierroksen upeisiin maisemiin ja suunnistaa syömään Kamariin.

Thiran edustalla käy jatkuva kuhina, kun isoista risteilijöistä kyyditään amerikkaisia pikkuveneillä saaren pääkaupunkiin. Täällä on myös hyvin paljon japanilaisia turisteja, jotka myös tuntuvat menevän saarella mielellään naimisiin. Näimme nimittäin Iassa ainakin kolme hääparia kuvauttamassa itsestään hääkuvia.

Kävimme vielä ihmettelemässä Thiran satamaan menevää köysirataa. Minua ei kyllä saisi kirveelläkään tuohon vekottimeen nousemaan. Sen verran vaappuvalta näytti noiden pikkuruisten koppien meno ylös- ja alaspäin. Muistelen, että köysirata on rakennettu jonkun pariskunnan lahjoisturahoilla. Syytä en kyllä nyt enää muista.

Kamariin päästyämme kävimme vielä uimassa altaalla ennen lounaalle menoa. Kuumassa tarpomisen jälkeen tämä tuntui ihanan virkistävältä. Lounaalle menimme Dolce kahvilaan. Marko otti club sandwichin ja minä tilasin täytetyn letun. Molemmat olivat oikein maukkaita. Lisäksi nautimme vettä, olutta ja siideriä. Koko lysti kustansi 19 euroa.

Kävelimme kaupan kautta takaisin hotellille hieman rentoutumaan ja valmistautumaan iltaa varten. Olimme jo aikaisemmin päättäneet mennä illalliselle Selladaan, sillä olimme saaneet siellä erinomaista ruookaa ensimmäisellä kerralla. Sääntönähän on, että syömään saa mennä vasta kun on pimeää. Joten kahdeksan maissa lähdimme kävelemään kohti Selladaa. Onneksi sinne pääsee hotelliltamme sellaista reittiä, ettei joudu väistelemään sisäänheittäjiä. Toista viiikkoa kun on kuunnellet ”terveterve, mitä kuuluu, kukkuluuruu”, alkaa se jo jonkin verran ärsyttämään. Olemme suunnitelleet opettavamme näille sisäänheittäjille muutamia uusia fraaseja, kun pidä tunkkis….

Tällä kertaa tilasimme alkuruuaksi munakoisoa kasvisten ja fetan kanssa uunissa paistettuna ja tsatsikia. Tsatkisi oli takuuvarmasti kotitekoista, sillä se maistui ja näytti aivan erilaiselle kuin muualle. Mieleeni oli myös runsas valkosipuli. Munakoison kaverina oli paprikaa, herkkusieniä ja sipulia. Todella erinomaisia molemmat. Marko otti pääruuaksi stifadon ja minä otin broileria metaxakastikkeessa. Voimme suositella molempia ruokia.

Innostuimme vielä ensimmäistä kertaa ikinä tilaamaan jäkiruokaa, sillä ravintolan seinällä oli mainos kotitekoisista kakuista. Tilasimme baklavaa (filotaikinaan leivottuja pähkiöitä ja hunajaa) vaniljajäätelön kanssa. Ai taivas, kun oli hyvää!

Tällä kertaa illalliseen tuhraantui reilut 37 euroa. Tämä siis sisälsi ruuat, 0,5 l retsinaa ja 1,5 l vettä. Iltaa jatkoimme hotellin parvekkeella samettisesta yöstä nauttien ja tähtiä katsellen!