Päivä 9 - Pilviä ja pöytävaraus

1.9.2014

Aamu alkoi perinteisellä aamupalan hankinnalla. Tällä kertaa päädyimme ostamaan tuoreet sämpylät ja ostimme myös niiden väliin tsatsikia, fetaa ja tomaattia. Ennestään meillä oli sipulia ja tuorejuustoa. Aamupalan jälkeen siirryimme altaalle makoilemaan ja huomasimme, että...

Marko

Tämän matkapäivän sisältö on tuotu vanhasta blogista. Joten tämä voi näyttää hieman hassulta verrattuna uusimpiin matkapäiviin verrattuna.

12:12

Aamu alkoi perinteisellä aamupalan hankinnalla. Tällä kertaa päädyimme ostamaan tuoreet sämpylät ja ostimme myös niiden väliin tsatsikia, fetaa ja tomaattia. Ennestään meillä oli sipulia ja tuorejuustoa.

Aamupalan jälkeen siirryimme altaalle makoilemaan ja huomasimme, että täällähän on pilviä taivaalla. Makoilimme altaalla aikamme ja siitä sitten lähdimme hotellihuoneen kautta rantakadulle lounasta etsimään.

Ennen lounasta teimme jotain mitä emme olleet tehneet kreikassa ikinä! Varasimme nimittäin pöydän To Pinokio nimisestä ravintolasta. Tätä on kehuttu ja hotellin rouvakin tätä suositteli meille.

Lounaaksi halusimme tällä kertaa pizzaa ja menimme tuttuun paikkaan. Kävimme nimittäin kaksi vuotta sitten Bella Napolissa pizzalla. Laatu ei ollut muuttunut! Tilasimme puoli litraa viiniä ja pizzan, jossa oli fetaa, salamia, paprikaa ja tietysti juustoa. Hintaa tuli koko setille 17 euroa.

Lounaan jälkeen kävelimme katsomaan rantakadun toisessa päässä olevaa kirkkoa. Matkan varrella törmäsimme oppaisiin, jotka oli istuskelemassa Princessä ilmeisesti hotellipäivystyksen/lounaan yhdistelmänä – pahoittelut kun hieman häirihdimme ja varasimme auton keskiviikolle – tälläistäkin on siis luvassa. Tämän jälkeen pysähdyimme vielä kuitenkin pirtelölle, minä otin mansikka pirtelön ja Outi pistaasin makuisen.

Tuolla kirkolta olikin kivat näköalat Kamariin ka siellä oli muutama hurjapää pomppimassa mereenkin. Täältä tallustimme sitten hotellille istuskelemaan.

Hotellilta lähdimme kuuden aikoihin istumaan rantakadulle ja joimme siellä olutta, siideriä ja viiniä jonkin aikaa sillä pöytävarauksemme oli kello kahdeksaksi.

To Pinokiota ei ollut vielä kaksi vuotta sitten ja tämä on suhteellisen pieni paikka. Ulkona oli alle 10 pöytää ja sisällä oli muutama enemmän. Pöytävaraus kannatti sillä ulkona olevat pöydät oli varauksen tehneille ja muutama pääsi sisälle istumaan ilman varausta. Ravintola olikin suhteellisen nopeaan täynnä.

Heti kun istuimme pöytään saimme pienen kannun rakia, pientä purtavaa ja ruokalistat. JAMAS! Juomaksi tilasimme tuttuun tapaan vettä ja viiniä. Alkupaloiksi Outille otettiin täytettyjä sieniä ja minulle/yhteiseksi otettiin maalaismakkaroita hunajabalsamico kastikkeessa.

Pääruoksi Outi otti Rigatoni au gratin (pastaa tomaattisessa kastikkeessa paprikan ja salamin kanssa) ja minä otin grillattuja lihapullia (pita leivän, tomaatin, sipulin ja valkoisen kastikkeen kera).

Ruoka oli tosi hyvää, niin alkupalat kuin pääruokakin. Tämä ei ollut ihan perinteistä Kreikkalaista ruokaa vaan eräänlaista fuusioruokaa. Jos miinusta pitäisi kaivella niin pääruoka tuli, kun alkupalat oli vielä kesken. Lasku kun tilattiin niin saatiin hieman punaviiniä, jota oli maustettu kanelilla ja hunajalla (oli hyvää) sekä jotain kakkua (sekin oli hyvää).

Tähän ravintolaan kannattaa mennä jos täällä päin liikkuu ja me suosittelemme sitä lämpimästi! Pöytävaraus kannattaa ehdottomasti tehdä!

Ruokailun jälkeen käppäilimme omalle hotellille vielä istuskelemaan ja siitä sitten yöpuulle! Seuraavalla päivälle onkin luvassa hieman paikallisbussilla ajelua!

 

Marko
Kommenttisi odottaa hyväksyntää! Osa kommenteista ohjataan tarkistukseen roskapostin välttämiseksi. Tarkistuksen jälkeen kommenttisi tulee tänne näkyviin!

Mainoksesi tähän?
Blogimme on aktiivimmillaan matkojen aikana ja tällöin myös kävijöitä on eniten. Monet selailevat myös kokonaiset matkat kerralla ahmien ja tietenkin tutkivat missä on käyty, mitä on syöty ja mitä on tehty. Mikäli mainospaikka voisi kiinnostaa niin lähetä sähköpostia [email protected] osoitteeseen!

© Auringon alla 2024