Polon päivä - Santorini 2014

Tänään oli se päivä, kun auton oli määrä saapua ajettavaksemme klo: 9:30. Olimme odottelemassa autoa jo hyvissä ajoin hotellin pihalla. Kello tuli puoli. Autoa ei näkynyt missään. Kello tuli varttia vaille. Autoa ei vieläkään näkynyt missään. Olin jo varma, että meidät on unohdettu. Ajattelimme odottaa kymmeneen ja mikäli auto ei siihen mennessä tule, soitamme oppaalle, jonka kautta auton varasimme. Auto tuli viittä vaille kymmenen. Ei selitystä, ei anteeksipyyntöä. Minua alkoi jo vähän ärsyttää. Auto oli siis vuokrattu Sixth firmalta Apollomatkojen kauttaa. Olimme pyytäneet manuaalivaihteisen auton, koska Marko toimi kuljettana ja minulle on tässä taloudessa paljon kokemusta automaateista ja Marko oli ajanut automaatilla tasan kerran – ennen tätä päivää. Autovuokraamon tyyppi kysyi, että onhan ok ajaa automaatilla. Ilmoitin siihen, että olimme kyllä nimenomaan pyytäneet manuaalia (takaraivossa kaikui oppaan sanat: ”Ei ehkä kannata Kreikassa opetella ajamaan automaattivaihteisella autolla…”). Vuokraamon tyypille taisi tulla tässä vaiheessa hieman hätä, että joutuuko tässä nyt vielä toiseksi autoksi muuttumaan. Lopulta päädyimme ottamaan tämän meille tuodun Volkswagen Polon. Vuokraus maksoi 64,18 ja pantiksi autovuokraamo halusi 50 euroa. Auto oli siisti ja moitteettomassa kunnossa. Mies kertoi auton olevan vain muutaman kuukauden vanha.

Lopulta päästiin matkaan. Säestin alkumatkan Markon ajamista:”Tässä ei ole kytkintä, käsi pois vaihdekepiltä…” Yhtään linkkujarrutusta ei onneksi matkan aikana tullut. Yritin myös puhua automaattivaihteisen auton puolesta kotiinkin. Minullahan se on ollut haavena jo pitkän tovin.

Ensimmäisenä oli tarkoitus tankata. Autossa oli kuitenkin puoli tankkia bensaa. Arvelimme tankkaavamme loppupäivästä, jotta tietäisimme lopullista kulutusta. Autovuokraamon tyyppi arveli bensaa menevän n. 10-15 euron edstä. Joten sivuutimme bensiksen ja ajoimme suoraan linja-auton ikkunasta bongaamaani leipomoon. Tuollaisia tulisi kaikkien leipomojen olla. Harmi, että se on useiden kilometrin päässä kylästä. Vitriinit notkuivat herkkuja. Koska emme olleet syöneet lainkaa aamupalaa, ostimme tuosta palaset pizzaa ja omenapiirakkaa. Minulle tietenkin frappea.

Seuraavaksi marssimme vierässä sijaitsevaan oikeasti isoon markettiin (tai no se oli meidän Salen kokoinen). Mukaan tarttuui hunajaa, Santoriinin omista tomaateista tehtyä tomaattipyrettä (aion syödä sen lusikalla todennäköisesti). Lisäksi täydensimme juomavarantoja hotellille.

Marketista matka jatkoi Exo Gonian kylän läpi. Tie nousi pitkin vuoren jyrkännettä tehdenneulansilmämutkia. Näköalat olivat kyllä todella upeat. Exo Goniasta suunnistimme kohti Pyrgosta, joka on saaren entinen pääkaupunki. Hieman Pyrgoksen ulkopuolella on Santo Winesin tehtaanmyymälä. Pysäköinti meinasi olla ongelma, sillä pihassa oli valhetematta kymmenen bussia. Joka paikka oli täynnä turisteja maistelemassa viinejä ja hyvä, että myymäläänkään sekaan sopi. Lopulta ostimme pullon Vinsanttoa, tuota inhaa rusinaviiniä. Toivottavasti sen joutuu juomaan joku muu kuin minä. Santo Winesilta avautuu aivan henkeä salpaavat maisemat tulivuori Nea Kamenille ja calderalle. Ihastelimme näitä aikamme ja päätimme jatkaa matkaa tuolta karmivasta ihmistungoksesta.

Santo Winesilta jatkoimme matkaa kohti Thiraa. Olimme Marko oli bonganut siellä aikaisemmin Lidlin. Tottahan se oli omin silmin käytävä katsastamassa. Samat tavarat oli siellä myynnissä kuin Suomessa, mutta tuo kaupan viinihylly oli oikea aarre! Pullo retsinaa maksoi 99 senttiä, kun se Kamarissa maksaa järjestään vajaan kaksi euroa. Lisäksi ostin pullon assyrtiko rypäleistä tehtyä viiniä hintaa 2,99.

Lidlin jälkeen tuumailimme, että voisimme seuraavaksi ajella katsomaan Faroksen majakkaa. (Faros on muuten kreikankielen sana, joka tarkoittaa majakkaa.) Matkasimme pitkin päätietä sen kummemmin opasteita katselematta. Luin kartasta, että sinne on suora tie. Siinä vaiheessa, kun tien vieressä luki tervetuloa Emporioon ja Marko kysyi, että onko vielä pitkä matka aloin paikallistaa meitä kartalle. Karttaan ei oltu merkitty tuota kylää. Jatkoimme tietä eteenpäin, kunnes tien viitassa luki Perissa beach. Minulle soi kaikki kellot päässä yhtäaikaa. Me oltiin kyllä ajettu päätietä, mutta meidän olisikin pitänyt kääntyä yhdestä risteyksestä Olimme kokonaan päinvastaisella puolella saarta… Löytyihän se Emporiokin kartalta, kun ymmärsi lukea oikeaa reunaa kartasta. No tulipahan käytyä katsomassa Perissakin, täysin tietoisesti tietenkin. Mainittakoon, että nuo kaksi karttaa, mitä meillä oli mukana, olivat molemmat todella surkeita. Niitä kahta karttaa yhdistelemällä pääsimme kuitenkin aina perille. Toiseen karttaan oli merkitty toista ja toiseen toista.

Lopulta kuitenkin päädyttiin Akrotiriin menevälle tielle, josta oli selvät opasteet Farokseen. Matkalla pysähdyimme kuvaamaan näitä upeita maisemia levikkeelle. Vaikka näen näitä maisemia jo toiseen kertaan, ovat ne silti mielestäni edelleen hyvin mykistäviä.

Majakka sijaitsi jyrkänteen reunalla, pienen kukkulan huipulla. Tie perille oli melko kapoinen ja parkkipaikkoja oli todella niukasti. Jos olisimme tämän tajunneet, olisimme jättäneet auton vähän kauemmaksi levikkeelle. Majakalta oli myös upeat näkymät merelle ja tulivuorelle päin.

Kipusimme louhikkoon majakan taakse, jotta saimme ihailla maisemia. Tähän aikaan vuodesta täällä on todella karua, sillä vettä ei ole satanut viimeiseen kolmeen kuukauteen pisaraakaan. Joidenkin maantieteilijöiden mielestä Santoriini luetaan ainoana paikkana Euroopassa kuuluvaksi aavikkovyöhykkeeseen ilmastövyöhykealueilla.

Farokselta palatessamme pysähdyimme pieneen perheomisteiseen kauppaa, jossa oli myynnissä perheen tekemisä säilykkeitä heidän omista kasvattamistaan vihanneksista ja hedelmistä. Ostin kotiin kirsikkatomaattimarmelaadia ja vesimelonimarmelaadia. Lisäksi ostimme pienen pullon heidän kotitekoista valkoviiniä. Muitakin herkkuja oli tarjolla, mutta pakko oli miettiä mitä matkalaukkuun mahtuu.

Kaupan pihalla telmi kaksi hyvin pikkuruista koiranpentua. Tottahan heidät oli kuvattava ja rapsuteltava ennen lähtöä.

Faroksesta ajoimme Akrotiriin. Olimme menossa katsomaan Red beachia, mutta parkkipaikka oli niin tupaten täynnä, että haaveeksi jäi. Saimme auton niin kauas parkkiin rannasta, että kolmenkymmenen asteen helteessä yli kilometrin kävelymatka ei kuulostanut kummankaan mielestä hyvältä, varsinkin kun kummallakaan ei ollut edes uimapukua mukana. Veimme siis auton parkkiin Akrotirin kaivauksien parkkipaikalle ja kävelimme Akrotirin rantaan nauttimaan lounasta rantatavernaan. Tällä kertaa lounaaksi päätyi leipää, kreikkalaista salaattia ja tsatkia.

Tuon kukkulan takan olisi sijainnut Red beach. Vaihtoehdot olisi ollut kiertää se tai kavuta yli…

Akrotirin rannasta olisi päässyt pikkuveneellä Red beachille, White beachille ja Black beachille. Kaikki nämä rannat ovat saaneet nimensä hiekkojensa vvärin mukaan.

Päätimme lähteä hiljakseen ajalemaan takaisin kohti Kamaria ja pysähdellä mielenkiintoisissa paikoissa siinä välillä. Vastaan tulikin oikea iso marketti. Vitsailimme, että varmaan eksyttiin paikalliseen tukkuun ja sitä se todennäköisesti olikin. Tavarat myytiin käytännössä vain suurissa erissä tai pakkauksissa. Hinnat olivat myös huomattavan paljon edullisempia kuin pienissä kaupoissa. Tähän kauppaan ei kuitenkaan tukkukorttia tarvittu, vaan kukatahansa sai hoitaa ruokaostoksensa täällä.

Tukusta matka jatkoi takaisin Exo Gonian kylään, jossa pysähdyimme ihailemaan isoa kirkkoa ja kirjan kukkulalta näkyviä maisemia Kamarin ylle. Yritimme myös käydä kirkossa, mutta joka ikinen ovi oli salvattu. Ehkäpä tämä on auki vain toimitusten aikaan.

Näköalat olivat kirkolta myös henkeä salpaavat. Näimme Kamariin saakka. Yksi hienoimmista tämän saaren ominaisuuksista on, että se on niin erilainen riippuen kummalla puolella saarta olet. Toinen puoli on ihan lituska ja toinen puoli on yhtä vuorta ja jyrkännettä – kuin yö ja päivä.

Ajoimme vielä Kamarin läheiseen isoon supermarkettiin täydentää aamiaistarvikevarastoja. Eihän siinä nyt kovin montaa euroa ssästänyt, mutta ostoksia oli kiva tehdä muuallakin kuin vain omilla kulmilla. Lopulta ajoimme takaisin hotellille kaikkien kantamustemme kanssa. Auton avaimet palautimme respaan, silllä olimme sopineet, että autovuokraamo noutaa avaimet sieltä, jotta meidän ei tarvitse odotella häntä.

Onneksi vain muutama kassi tarttui päivän aikana mukaan.

Hetken aikaa levähdettyämme päätimme lähteä katselemaan rantakadun ihmisvilinää. Istuimme juominemme Dolce Cafeessa ennen kuin palasimme hotellillle valmistautumaan illallista varten. Tämän illan illallispaikaksi valikoituu jälleen Sellada.

Selladassa tilasimme alkuruuaksi uunissa kypsennettyä fetaa ja tomaattipyöryköitä Pääruuaksi Marko otti tsoutsoukakian ja minä broileria vinsanttokastikkeella. Aivan erinomaista ruokaa jälleen. Talo tarjosi jälkiruuaksi lasilliset ouzoa.

Sellada on kyllä yksi ehdottamasti parhaista tämän matkan ravintoloista ja ansaitsee täydet viisi tähteä. Nopea, ystävällinen palvelu. Ihanaa perinteistä kreikkalaista ruokaa, joka on todella aitoa, eikä mitään pakasteroinaa. Lisäksi ei sisäänheittäjiä ja hinnat ovat kohdallaan. Älä missään nimessä jätä tätä paikkaa käymättä mikäli ikinä olet lähelläkään Kamaria. Mainittakoon vielä, että ravintola on auki vain iltaisin. Se avaa ovensa vasta klo: 18:00.

Tavernasta vaapuimme mahat täynnä ja tyytyväisinä istumaan iltaa omalle terassille. Huomenna onkin luvassa vain rentoutumista tämän kaiken näkemisen jälkeen.

Päivä 12 - Polon päivä