Päivä 2 - Uusia ystäviä

Hotellimme on osoittautunut yhden yön jälkeen hyvin rauhalliseksi. Nukkumiseksi yön viettämistä ei kuitenkaan voi kutsua. Vaikka molemmat olimme väsyneitä matkustamisesta, ei uni meinannut tulla koko yönä, eikä varsinkaan riittää koko yöksi. Lopulta kello siirtyi kuitenkin niihin aamun tunteihin, että oli järkevää lähteä hakemaan aamiaistarvikkeita. Kävelimme kylän toiseen päähän ”suuren” (meidän lähikauppa, kreikkalaisten automarketti) kaupan eteen vain huomataksemme, että se on suljettu. Vastapäätä oleva leipomo oli kuitenkin avoinna ja haimme sieltä ihania pikkuisia juustopiiraita, jotka eivät olleet kuitenkaan voitaikinaan tehtyjä. Lisäksi ostimme muhkeita vaaleita sämpylöitä ja palasen perinteistä lefkaslaista kakkua. Hedelmät ja kasvikset haimme hotellimme lähellä sijaitsevasta vihanneskaupasta ja loput aamiaistarvikkeet minimarketista.

Aamiaisen valmistaminen oli hieman haastavaa, sillä välineitä oli todella rajallisesti, vedenkeitin oli kalkin vallassa ja paistinpannu hangattu pilalle. Niinpä käyttöön jäi vain yksi kattila, jolla piti keittää munat, vesi kahviin, sekä lämmittää pavut. Lopputuloksena oli kuitenkin ihana makujen ilotulitus parvekkeella. Varsinkin tomaatit olivat aivan mielettömiä, samoin viinirypäleet sulivat suuhun!

Jälkiruuaksi maistelin tuota leipomosta ostettua kakkupalaa, enkä oikein osaa kuvailla sitä. Se oli hyvin kosteaa, luulen sen olleen hunajasta tehtyä, mutta ei oikein lopulta maistunut millekkään, ei makealle, eikä oikein muullekkaan. Rakenne muistutti eniten piparkakkutaikinaa.

Aamiaisen jälkeen oli vuorossa ehkä se työläin osuus koko matkalla, nimittäin aurinkorasvan levitys. Päätimme mennä viettämään aikaamme hotellin uima-altaalle, sillä rantaan rahtautuminen ei houkutellut.

Hotellin altaalla ei ollut tungosta, eikä kukaan ollut pyyhkeillä varannut itselleen aurinkotuoleja. Uima-allas aiheutti kuitenkin yhden katastrofin, nimittäin minun Polarin kello ei ilmeisesti ollutkaan 30 metriin vesitiivis, kuten sen piti olla. Kello kyllä toimii, mutta näyttö vain puoliksi…. Noh kuivatellaan ja odotellaan, että se pääsee huoltoon. Pian huomasin, kuinka uudet ystäväni hiipivät portista allasalueelle.

Hotellillamme asustaa ainakin yksi kissaperhe, jossa on kaksi aivan suloista pientä poikasta. En voi olla rapsuttelematta ja paijjaamatta näitä yksilöitä aina nähdessäni. Mielelläni myös ruokkisin otuksia, mutta tähän ei minulle lupaa herunut. En myöskään saa viedä niitä kotiin. Pohdinkin, että huomaakohan kukaan, jos yksi noista pennuista vahingossa katoaa minun käsilaukkuuni lähtöaamuna?

Hotellimme takapihalla on pikkuinen kanala, joka kiinnostaa myös kissaperheen jäseniä, sekä minua. Kanojen puuhia on mukava seurata ja kukkokin on varsin rauhallinen, eikä onneksi herätä aamulla ”kukonlaulun” aikaan.

Altaalla makoilun jälkeen lähdimme kävelylle rantakadulle. Tarkoituksena oli myös saada jotakin juotavaa. Rantakadulla on tavernoja ja kahviloita vierivieressä, eikä meillä varsinaisesti ollut mielessä mitään erityistä, joten valokuvailun lomassa poikkesimme yhteen kahviloista nauttimaan loman ensimmäistä frappea ja vastapuristettua appelsiinimehua.

Nidrin satamassa on useita upeita purjeveneitä, aivan kuin Lefkadan kaupungin satamassakin. Bongasimme muutaman veneen Ruotsin lipun alta ja yhden jopa Uuden-Seelannin. Satamassa on myös useita hienoja risteilyitä tekeviä aluksia. Emme kuitenkaan ole kiinnostuneet näistä päiväretkistä, sillä Pargaa varten on jo varattu yksi tuollainen retki. Toisekseen sen jälkeen, kun näimme kuinka täyteen nuo laivat ahdetaan tulimme tulokseen, että parempi nauttia merestä ihan vain täältä maalta käsin. En voi kuitenkaan väittää, ettei uteliaisuuteni olisi herännyt Onassiksen Skorpios saarta kohtaan. Onassiksen suku on siis maailman kuulu upporikas kreikkalainen laivanvarustaja suku, joidenka privaattisaari sijaitsee aivan Lefkaksen edustalla. Saari on muuten yleisöltä suljettu, mutta yhdelle rannalle ovat paikalliset ja turistit voineet rantautua uimaan ja ottamaan aurinkoa. Nyt tuo saari on kuitenkin vuokrattu upporikkaalle venäläiselle 99 vuodeksi vaatimattomaan 100 miljoonan euron hintaan (se siitä eurokriisistä ja Kreikan ahdingosta) ja uusi vuokralainen aikoo sulkea saaren kaikilta muilta. Osa kreikkalaisista pelkää nyt, että venäläinen aikoo tehdä saaresta rikkaiden venäläisten lomaparatiisin ja osa on innoissaan, että venäläiset tulevat tuhlaamaan rahojaan Lefkakselle. Henkilökohtaisesti minulla on aiheesta oma mielipiteeni, mutta ehkä kerrankin pidän mölyt mahassani.

Kävelykierroksen jälkeen hakeuduimme Stathi's gyrospaikkaan noutamaan lounasta mukaan hotelille. Otettiin molemmille kuvna mukaiset gyropitat ja voi hyvänen aika, kuinka ihanalle se maistuikaan. Lihavarras näyttä tuossa paikassa itsetehdylle, eikä valmiina pakasteena ostetulle, kuin useimmissa paikoissa. Markon mielestä olemme syöneet parempiakin pitoja, mutta minusta tuo oli varsin hyvää. Lounaan jälkeen pulahdettiin vielä uimaan altaalle. Täytyy sanoa, että on kyllä aivan ihanaa, kun hotellissa on allas, jonne voi mennä lähestulkoon koska vain mieleen sattuu juolahtamaan.

Lämmön hieman laskiessa (ehkä 27 asteeseen) suuntasimme takaisin rantakadulle. Istuimme Cafe di Paris kahvilaan juomaan mojitoa tarjoilijan suosituksesta.

Tilasin mansikkamojiton hieman epäilleen, sillä yleensä tässä maassa drinkit ovat olleet niin alkoholipitoisia, että ne maistuvat vain viinalle. Tämä oli kuitenkin poikkeus, sillä mansikkamojitoni maistui ihan oikeasti mansikalle, mintulle ja limelle, ei juuri sille mille pitikin. Mikään erityisen edullinen kokemus tuo ei ollut, sillä mojito maksoi 6 euroa, mutta kerrankos sitä lomalla.

Juomien jälkeen käyskenneltiin pitkin rantabulevardia ja bongatiin Odysseuksen laiva Odysseia.

Kävelimme myös uimarannalle tarkistamaan millaiselle rannalle olisimme huomenna tulossa. Ranta on melko kivikkoinen ja itse rantakaistale on hyvin kapea. Tiedossa olikin, ettei Nidrissä ole mitenkään erityisen hyvä ranta, vaan saaren parhaat rannat sijaitsevat saaren länsiosissa.

Kävelimme rannan päästä päähän ja kävelessämme takaisin sisäkylään, huomasimme vieressämme kulkevan joen, jossa uiskenteli melko isoja kaloja.

Kalojen lisäksi kulkkureitin varrella oli suloinen kissa, viinirypäleitä ja ihania kukkasia. (Kaikki nämä oli tietenkin kuvattava…)

Minä en kertakaikkiaan voi vastustaa noita otusraasuja. Niitä on täällä niin valtavasti, eikä niillä tosiaankaan ole kaikilla riittävästi ruokaa, eikä suojaa, eikä varsinkaan rapsuttajaa. Oikeastaan on helpompi olla ajattelematta noiden otuksien oloja, sillä mitä silmät ei näe, sitä sydän ei tunne.

Pääkadulla sijaitsee kylän kirkko. Olisin halunnut mennä käymään sisällä, varsinkin kun siellä oli selkeästi jokin toimitus menossa, mutta liian lyhyet shortsit estivät minun sisäänpääsemiseni. Täytyy varustautua paremmin kirkkoon menemist varten jonakin muuna päivänä.

Päivällistä nautimme Mamma Mia ravintolassa. Marko metsästi edelleen aitoa pottiruokaa ja saikin vinkin eilen tämän blogin kautta, että tuolta tavernasta sitä voisi löytyä. Taverna oli melko täynnä, mutta mahduimme kuitenkin hyvin istumaan. Täytyy jo tässä vaiheessa todeta, vaikka alku oli tavernassa lupaava, ei täyttä viittä tähteä voi tavernalle antaa. Tarjoilijoilla oli kiire, tämän tietenkin ymmärrän, mutta ei se saisi kuitenkaan vaikuttaa palvelun laatuun aivan näin paljon. Alkuruuaksi otimme tsatsikia ja saganakia.

Alkuruuat olivat hyviä, tsatsiki vaikutti kotitekoiselta ja se oli maustettu ripauksella tilliä. Samoin saganaki oli käsintehtyä. Pääruuaksi Marko valitis pastitsion siinä toivossa, että se oli olisi ollut saviruukussa ja minä päädyin ottamaan beef stamnasin eli naudan lihaa kasvisten kanssa.

Tässä vaiheessa jokin sitten meni pieleen. Markon ruoka ei ollut saviruukussa ja se tarjoiltiin ranskalaisten kanssa – mihin hel***tiin tarvitaan ranskalaisia ”makaronilaatikon” kanssa? Lisäksi ruuassa oli suolamöykkyjä. Minun lihapatani taas – no liha oli mureaa, muuta sanottavaa minulla ei sitten olekkaan, sillä ruuasta puuttui suola KOKONAAN. Perunat jätin jo suoraan syömättä, sillä tiesin, että potissa on minulle tarpeeksi. Toisekseen en sanut ketsuppia perunoilleni vaikka pyysin. Suomalaiseen tapaan, ei kuitenkaan osattu antaa palautettu tästä melko kiireen täyttämästä palvelusta. Pyysimme laskun ja sekin meni väärään pöytään. Lopulta pääsimme poistumaan. Arvaatte varmaan, että kovin suuria tippejä ei jätetty.

Jotenkin tämä kauhea illallinen oli hyviteltävä, jotenka suuntasimme pääkadulle, josta olimme aikaisemmin bonganneet (nimeä ei nyt tähän hätään tule, mutta kuulette tästä paikasta aivan varmasti uudelleen, sillä minusta tuli kerrassa heidän kanta-asiakkaansa) kotitekoista jäätelöä. Odotukset olilvat vähintään Naxoksen Choran Waffle housen tasolla. Nyt ei tarvinnut pettyä! Valitsin hunaja-pähkinä-jogurtti-jätskiä ja tietenkin KINDERIÄ! Ai taivas – karnevaalit kielen päällä olivat taatut!

Kierreltiin vielä hetki kaupoissa matkalla hotellille ja mukaan tarttuikin pieni pullo Lefkaksen omaa likööriä, joka maistui hunajalle ja kanelille. Voiko olla parempaa? Näihin tunnelmiin olikin hyvä lopettaa ensimmäinen kokonainen lomapäivä. Huomenna olisikin sitten piitsipäivä!