Kreikka on vienyt meidät mukanaan
Kreikka on ollut matkakohteenamme jo monen monta kertaa, eikä siihen tunnu kyllästyvän. Välillä olemme palanneet jo ennestään tuttuihin maisemiin ja välillä suunnanneet kokonaan uudelle saarelle tai paikkakunnalle.
Kreikan viehätys syntyy meille monesta pienestä asiasta. Päivän voi viettää rannalla, hypätä vuokra-auton kyytiin tutkimaan saarta tai vain kierrellä kaupungin kujilla ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Illalla suunnataan tavernaan hyvän ruoan ääreen ja mietitään, mitä seuraavana päivänä tehtäisiin.
Olemme vuosien varrella matkailleet eri puolilla Kreikkaa ja ehtineet nähdä keskenään hyvinkin erilaisia kohteita. Mukaan on mahtunut niin pieniä saaria, suosittuja lomakohteita kuin hieman rauhallisempiakin paikkoja.
Näille sivuille olemme koonneet niitä Kreikan kohteita, joissa olemme itse käyneet. Kohdesivuilta löydät meidän kokemuksiamme, matkakertomuksia sekä matkojen varrella tutuiksi tulleita rantoja, ravintoloita, nähtävyyksiä ja muita paikkoja.
Ehkä joukosta löytyy myös idea seuraavalle Kreikan matkalle.