Naxos on Kykladien suurin saari ja tarjoaa paljon muutakin kuin perinteistä rantalomaa. Pitkien hiekkarantojen lisäksi saarella on vuoristoa, pieniä kyliä ja maisemia, joihin kannattaa lähteä tutustumaan myös pääkaupungin ulkopuolelle.
Saaren pääkaupunki Chora eli Naxoksen kaupunki levittäytyy sataman ympärille. Rantakadun ravintoloiden ja kahviloiden takaa alkaa vanhakaupunki kapeine kujineen, ja sataman vieressä kohoava Portara on yksi koko saaren tunnetuimmista maamerkeistä.
Naxoksen länsirannikolla sijaitsee useita pitkiä hiekkarantoja. Agios Georgios löytyy aivan Choran tuntumasta, ja kauemmaksi etelään mentäessä vastaan tulevat esimerkiksi Agios Prokopiosin ja Agia Annan rannat.
Vuokra-auto antaa hyvän mahdollisuuden nähdä saaren toisenlaisen puolen. Sisämaassa maisemat muuttuvat vuoristoisiksi, ja matkan varrella voi pysähtyä pienissä kylissä, tavernoissa ja näköalapaikoilla.
Meille Naxos tuli tutuksi vuoden 2012 matkalla, jolloin yhdistimme samaan matkaan myös Santorinin. Näille sivuille kokoamme kokemuksiamme Naxokselta sekä matkan aikana tutuiksi tulleita rantoja, ravintoloita ja muita kiinnostavia paikkoja.