Päivä 9 - Pyörillä rannalle

11.9.2017

Aamu alkoi perinteiseen tapaan. Heräilin ennen Outia ja tällä kertaa pääsin katsomaan auringonlaskua. Kamera kouraan ja parit kuvatkin sai nappaistua! Kreikassa aurinko nousee ja laskeekin aika nopeaa tahtia. Ehkäpä joku aamu saa ihan videota...

Marko

Tämän matkapäivän sisältö on tuotu vanhasta blogista. Joten tämä voi näyttää hieman hassulta verrattuna uusimpiin matkapäiviin verrattuna.

13:02

Aamu alkoi perinteiseen tapaan. Heräilin ennen Outia ja tällä kertaa pääsin katsomaan auringonlaskua. Kamera kouraan ja parit kuvatkin sai nappaistua! Kreikassa aurinko nousee ja laskeekin aika nopeaa tahtia. Ehkäpä joku aamu saa ihan videota jos vaan sattuu heräämään.

Aamupalalle mentiin hotellin todella hyväksi ja kohtuuhintaiseksi havaittuun aamupalapöytään. Hintahan on 5 euroa per nokka jos ei sitä olla vielä muistettu kertoa. Siitä sitten lähdettiin fillareilla polkemaan pois päin kaupungista Lambin rannoille. Siellä on hiekkarantaa ja ainoana miinuksena sanoisin siitä kohtaa rantaa missä oltiin, että syveni aika äkkiä ja hieman kiviä oli myöskin itse vedessä rannan tuntumassa. Muuten oikein oiva paikka viettää päivää. Peditkin olivat ilmaiset, kun oltiin jonkin ravintolan pedeillä ja tilattiin me siitä hieman juomistakin.

Oli taas aika lämmin päivä ja tuulta ei ollut nimeksikään. Lämpötila taisi olla 36 asteen luokkaa ja ilman tuulta niin aikamme maattuamme lähdimmekin polkemaan takaisin hotellia päin. Poljimme tosin ensin Special leipomoon hakemaan hieman lounasta ja siitä hotellille ja jätimmekin pyörän avaimet ja kypärät respaan sillä pyöriemme vuokrausaika päättyi tänään. Lopputuloksena 5 päivän pyörän vuokraus hintaan 22 euroa per pyörä ei ole ollenkaan paha hinta. Pääsee aika kivasti liikkumaan ja tuli varmaan 100 kilometriä poljettuakin noilla. Lounaaksi oli vähän erilaisia juustopiirakoita, päärynää ja kakkupalanen puoliksi.

Nyt jos yhtään voi arvata niin lounaan jälkeen elvyttiin hotellilla ja kirjoiteltiin blogia – eli käytiin suihkussa, juotiin siideriä/limsaa/olutta sekä luettiin/kirjoiteltiin blogia. Siitä sitten lähdimme kaupungille nautiskelemaan olostamme. Ensin istuskeltiin rannalla eräässä kuppilassa.

Rannalta lähdimme hieman käppäilemään ja tutkailemaan lisää kaupunkia. Sunnuntaina osa kaupoista on lyönyt lapun luukulle ja emmepä me kyllä nyt olleet shoppailemassakaan.

Hieman kierreltyämme suuntasimme Kantouniin juomaan viiniä sekä istuskelemaan ja ihmettelemään ihmisten menoa. Tästä suuntasimme sitten kahdeksaksi Broadway ravintolaan, jonne olimme tehneet pöytävarauksen. Sinne se on tarpeellinen sillä nytkin oli kaikki pöydät joko täynnä tai varattuna. Koko ajan ravintolaan tuli lisää väkeä ja osa jonotti ja osa kääntyi pois.

Alkuun otimme pita leipää joiden kanssa tuli kolmea eri dippia: tsatsikia, hummusta ja melinozalataa (munakoisodippiä). Oli kyllä hyvää evästä! Juomana oli puoli litraa paikallista valkkaria ja vettä.

Pääruokasi Outi otti vegeburgerin tavallisella sämpylällä. Sisällä oli ananasta, avokadoa, kesäkurpitsaa ja kookos-curry kastiketta. Minä taas otin Gyros revisited annoksen eli gyrot uudella tapaa. Tarjoilija varoitti, että on hieman erikoisempi annos ja päätin ottaa sen kuitenkin. Siinä oli sämpylöiden sisässä haudutettua porsaan vatsaa, kevät sipulia ja meikäläisittäin mummonkurkkua sekä pieni lämmin salaatti ja pari tsatsiki ”nappia”. Oli kyllä hyvä annos ja voin suositella.

Jälkkäriksi otimme mageria, joka oli perinteinen jälkiruoka uudella tapaa. Siinä oli ruusuvesi-kaneli kiisseliä, kreikkalaista kahvimoussea, ruusuvedellä maustettu jogurttivaahto sekä platinoitua suklaata. Tämäkin oli taas hyvä annos ja jotain erilaista.

Broadway oli kyllä kokeilemisen arvoinen paikka ja täällä kannattaakin käydä jos tänne päin eksyy. Loppuun vielä yksi kissakuva.

Marko

Siinä kuvassa, jossa näkyy pari päärynää on kaksi kullankeltaista leivosta, joissa on siemeniä päällä. Tiedätkö miksi niitä kutsutaan? Ne näyttävät tosi herkullisilta. :-]

Kaikki noista suolaisista oli eri sorttisia juusto piiraita. Täytteenä fetaa tai jotain juustoa.

Kommenttisi odottaa hyväksyntää! Osa kommenteista ohjataan tarkistukseen roskapostin välttämiseksi. Tarkistuksen jälkeen kommenttisi tulee tänne näkyviin!

Mainoksesi tähän?
Blogimme on aktiivimmillaan matkojen aikana ja tällöin myös kävijöitä on eniten. Monet selailevat myös kokonaiset matkat kerralla ahmien ja tietenkin tutkivat missä on käyty, mitä on syöty ja mitä on tehty. Mikäli mainospaikka voisi kiinnostaa niin lähetä sähköpostia [email protected] osoitteeseen!

© Auringon alla 2024