Päivä 10 - Bussimatka Haniaan

18.9.2019

Aamu alkaa tietysti aamupalalla. Tänään ollaan suunniteltu menevämme Haniaan bussilla. Kerkesin me hyvin yhdeksän jälkeen lähtevään bussiin. Tämä bussi ei ole vielä Malemen kohdalla täysi ja istumaan pääsee oikein mainiosti. Bussi kuitenkin täyttyy matkan...

Marko

Tämän matkapäivän sisältö on tuotu vanhasta blogista. Joten tämä voi näyttää hieman hassulta verrattuna uusimpiin matkapäiviin verrattuna.

16:29

Aamu alkaa tietysti aamupalalla. Tänään ollaan suunniteltu menevämme Haniaan bussilla.

Kerkesin me hyvin yhdeksän jälkeen lähtevään bussiin. Tämä bussi ei ole vielä Malemen kohdalla täysi ja istumaan pääsee oikein mainiosti. Bussi kuitenkin täyttyy matkan varrella ja osa joutuu seisomaan. Mitä aiemmalla bussilla lähtee niin sitä väljemmin saa todennäköisesti istua.

Ensimmäinen kohde oli iso kauppahalli Haniassa. Sieltä tuli ostettua tuliaisia ja hamam pyyhkeet itsellemme ihan käyttöön asti.

Kauppahallilta otimme suunnaksi Venetsialaisen sataman ja sopivasti matka meni niin kutsutun nahkakujan kautta. Siinä saikin taas katsella erilaisia tuotteita, mutta mitään ei tarttunut mukaan.

Satamassa katseltiin vilskettä sillä siellä oli väkeä aika reilusti. Joimme frapet kahvilassa ja istuskelimme siinä. Haniaan oli tullut useita ryhmiä isoista risteilylaivoista. Ilmeisesti oli tullut pari iso laivaa ja siitä sitten johtui tämä ihmisten määrä.

Frapet juotuamme päätimme suunnata takaisin bussiasemalle ja suunnata lounaalle Malemeen. Kävi tuuri ja bussi oli odottamassa ja pääsimmekin matkaan melkein heti.

Lounaaksi mulle perus possu pita ja Outi söi sitten kasvisburgerin. Kylkeen hieman limua.

Kaupan kautta hotellille ja altaalle pulahtamaan. Tästä sitten hieman lepiä. Parin risti seiska pelin jälkeen kohti hotellin baaria ja paria juomaa ennen ruokailua.

Paikaksi valikoitui Wave ja alkuun otettiin uunifetaa ja tsatsikia. Pääruoaksi söin stifadon ja Outi söi sitten pesto pastaa aurinkokuivatuilla tomaateilla. Kylkeen viiniä ja vettä. Ruoat oli kyllä taas hyviä ja varsinkin Outi kehui pastaansa. Jälkkäriksi saatiin sitten rakia ja jäätelöä.

Tästä hotellin baariin parille ja meillä hieman venähti sillä lähdimme 12 jälkeen omalle terassille ja poreammeeseen nautiskelemaan vielä limua ja jääteetä.

Öitä. Huomenna väsyttää… eli tulossa on hyvin rentopäivä!

Marko
Kommenttisi odottaa hyväksyntää! Osa kommenteista ohjataan tarkistukseen roskapostin välttämiseksi. Tarkistuksen jälkeen kommenttisi tulee tänne näkyviin!

Mainoksesi tähän?
Blogimme on aktiivimmillaan matkojen aikana ja tällöin myös kävijöitä on eniten. Monet selailevat myös kokonaiset matkat kerralla ahmien ja tietenkin tutkivat missä on käyty, mitä on syöty ja mitä on tehty. Mikäli mainospaikka voisi kiinnostaa niin lähetä sähköpostia [email protected] osoitteeseen!

© Auringon alla 2024