Päivä 5 - Nea Kameni

28.8.2014

Tänään olikin retkipäivä. Aamupalaksi koppasimme leipomosta pari sämpylää ja kaupasta olimmekin ostaneet vettä ja limpparia aiemmin mukaan retkelle. Tällä retkellä tulisimme kipuamaan Nea Kameni nimisen toimivan tulivuoren korkeimmalle kohdalle sekä uimaan kuumissa lähteissä –...

Marko

Tämän matkapäivän sisältö on tuotu vanhasta blogista. Joten tämä voi näyttää hieman hassulta verrattuna uusimpiin matkapäiviin verrattuna.

14:21

Tänään olikin retkipäivä. Aamupalaksi koppasimme leipomosta pari sämpylää ja kaupasta olimmekin ostaneet vettä ja limpparia aiemmin mukaan retkelle. Tällä retkellä tulisimme kipuamaan Nea Kameni nimisen toimivan tulivuoren korkeimmalle kohdalle sekä uimaan kuumissa lähteissä – liikunnallinen päivä siis tulossa.

Paattina oli sama, kuin sunnuntain illallisristeilyllä ja tällä kertaa satamasta lähtö ja tulokin onnistui mainiosti ilman isompia kommervenkkejä. Ensin suuntasimme Nea Kamenille ja vene ajoi siihen laituriin. Suomalaiset ulos ensin laivasta ja loput skandit menivät tanskalaisen oppaan matkaan. Lähdimme käppäilemään kohti huippua ja mathan oli suurimmaksi osaksi ylämäkeä. Matkan varrella näimme isoja kraatereita joita aikoinaan tapahtuneet tulivuorenpurkaukset olivat aiheuttaneet. Viimesin purkaus on ollut 1950 ja seuraava valtava purkaus joka voisi tehdä tuhoa on edessä usean tuhannen vuoden päästä – näin on arvioitu. Alla on kasa kuvia Nea Kamenilta ja sen maisemista – pyrin videota koostamaan suomessa käsin sitten. Huipun läheisyydessä oli muuten kuoppia joista tuli höyryä ja nenään tuli rikin haku – opas heittikin kouraan maa-ainesta siitä montusta ja se hän oli lämmintä – kertoi muuten että tuota maasta tulevaa lämmintä höyryä on käytetty esimerkiksi lämmittämiseen kun se on johdettu putkien avulla talon lattian alle.

Nea Kamenilla kiipeillessä tuli hiki ja tämän jälkeen olikin aika suunnata kuumille lähteille virkistäytymään. Laivalta meni noin 30 minuuttia seilata tuonne lähteille ja pääsimme ”parkkiin” noin 50 metrin päähän kuumista lähteistä. Minä kävin uimassa tuolla lähteillä ja ihmettelemässä ruskeaa rauta ja rikkipitoista vettä. Lämpötilaneron tunsin parhaiten kun uin sinne ja huomasin parissa kohtaa, että nyt tuli lämpimämpi kohta vastaan. Vedessä taas väristä huomasi eron sillä normaali merivesi oli sinistä ja tuo lähteiden vesi oli täysin ruskeaa. Siinä mudasta mitä ihmiset tuolla pohjasta kaivoi ja levitti itsensä päälle on kuulemma nuorentavia ”voimia”. Ihmiset siellä levittelikin sitä kasvoihin ja kroppaan ja osa makoili kivilläkin – kaikkea sitä näkeekin… Itse uiskentelin takaisin laivaan kuivattelemaan ja maistelemaan makeaa vettä sillä aika suolainen maku jäi tuosta uintireissusta :)

Lähteiltä seilasimme paatilla takaisin ja ihmettelimmekin matkan varrella isoja risteilijöitä, joista pienet veneet koppasivat ihmisiä kyytiin ja veivät satamaan. Hulppeita paatteja muuten olivat sillä niissä oli parvekkeet hyteissä ja uima-allas yläkerroksessa ja ties mitä siellä sisällä. Ehkä joku päivä tuommoiseenkin voisi lähteä.

Lounaaksi koppasimme tutusta paikkaa Gyros pitat mahaamme nimittäin kävimme Myth of Santorinissa lounaalla ja tästä ei kuvaakaan taidettu ottaa, kun nälkä pääsi yllättämään. Pitat ja annos ranskalaisia katosi parempiin suihin 11 euron hintaan (tähän kuului myös pari Fanta Lemonia – Coca Cola companylle vihje: tuokaa tämä suomeenkin!).

Lounaan jälkeen oleskelimmekin uima-altaalla jonkin aikaa ja siitä siirryimme hotellihuoneeseen ja päätimme käydä vielä kaupassa ostamassa hieman viiniä ja muuta juomista. Vanhempani tulivatkin kaupassa käynnin jälkeen meille vuorostaan kylään sillä illan ravintola oli lähempänä meitä.

Ravintolaksi olimme valinneet ravintolan nimeltä Sellada. Tämäkin löytyy kuuluisasta mustasta kirjasta, joka Outilla on tällä reissulla ollut matkassa.

Alkuruoaksi otimme Outin kanssa favaa ja uunissa haudutettua munakoisoa jossa oli tomaattia, valkosipulia ja mozzarellan kaltaista juustoa – valmistettu perhereseptillä.

Pääruoksi minä otin moussakan ja Outi otti tsousoukakia. Joimme tietysti 0.75l karahvin viinä ja ison pullon vettä.

Koko lysti kustansi 31,40 euroa eli ei ollenkaan paha hinta tästä eväästä! Viinikin taisi olla reissun halvinta sillä tuo 0.75 litran karahvi oli 5,9 euroa. Jälkiruoaksi saimmekin vielä lasit Ouzoa.

Rantakadulta koppasimme vielä jäätelöä jälkiruoaksi. Makuina oli minulla pelkkä Snickers ja Outilla oli Snickers ja keksi.

Tässä olikin tämä päivä ja seuraavalle päivälle taisi olla luvassa auringon palvontaa! Jassu!

 

Marko
Kommenttisi odottaa hyväksyntää! Osa kommenteista ohjataan tarkistukseen roskapostin välttämiseksi. Tarkistuksen jälkeen kommenttisi tulee tänne näkyviin!

Mainoksesi tähän?
Blogimme on aktiivimmillaan matkojen aikana ja tällöin myös kävijöitä on eniten. Monet selailevat myös kokonaiset matkat kerralla ahmien ja tietenkin tutkivat missä on käyty, mitä on syöty ja mitä on tehty. Mikäli mainospaikka voisi kiinnostaa niin lähetä sähköpostia [email protected] osoitteeseen!

© Auringon alla 2024