Blogi

Auringon alla sivuston blogi, jossa on artikkeleita matkustamisesta ja siihen liittyvistä aiheista.

Matkan suunnittelu Trellon avustuksella

Trello on suhteellisen yksinkertainen verkkopohjainen toteutus joka pohjautuu erilaisten listojen tekemiseen korttien avustuksella. Me otimme tänä vuonna Trellon käyttöön Rethymnonin matkan suunnittelussa. Trello on muuten ilmainen ja matkan suunnittelu onnistuukin kivasti sitä kautta. Meitä...

Lue artikkeli

Tulemme jatkossa bloggaamaan muistakin matkoista

Otsikko kertoo oikeastaan kaiken oleellisen. Tämä on alusta asti ollut matkablogi ja tulemme hieman laajentamaan sitä. Tähän asti tänne on tullut matkablogia vain ja ainoastaan pidemmistä matkoista ja nimenomaan näistä etelän reissuista. Haluamme laajentaa...

Lue artikkeli

Olemme sosiaalisessa mediassa

Olemme nykyään sosiaalisessa mediassa. Facebook sivuhan meillä on ollut jo jonkin aikaa, mutta tänään teimme myös tilit Twitteriin ja Instagrammiin. Tulemme lähiaikoina laittamaan vanhoja kuvia jakoon Instagrammin kautta ja nämä kuvat tulevat myös Twitteriin...

Lue artikkeli

Kohde-esittelyssä Rethymnon

Tänä vuonna matka siis suuntautuu Kreetalle ja siellä pohjoisrannikon keskiosaan, eli Rethymnoniin. Rethymnon sijaitsee Kreetan kapeimmalla kohdalla ja etelärannikolle on matkaa kaupungista vain 40 km. Rethymnon on Kreetan kolmanneksi suurin kaupunki. Asukkaita kaupungissa on...

Lue artikkeli

Lomaan aikaa neljä kuukautta

Olemme tänä vuonna menossa kahdeksi viikoksi Kreetalle Rethymnoniin. Ajatus matkasta syntyi itse asiassa jo vuosi sitten. Varailimme silloin matkoja Santoriinille yhdessä Markon vanhempien kanssa ja silloin päätettiin, että seuraavana kesänä mennään sitten Kreetalle. (Ilmeisesti...

Lue artikkeli

Matkalla auringon alle

Vihdoin koitti se aamu, kun oli aika suunnata auton nokka kohti etelää. Itsehän hertäsin jo puoli neljän aikaan aamulla odottamaan sopivaa ylönousuaikaa. Kello oli puoli seitsemän, kun havaitsin liikettä vierestäni ja arvelin ajan olevan...

Lue artikkeli

Kohta mennään!

Nyt alkaa lähtö olla todella lähellä! Näkeehän sen tuosta alla olevasta kuvastakin! Perjantaina koittaa lähtö kohti Vantaata ja lauantaina lähteekin lento kohti Santorinia. Kumpikaan ei maltettaisi odottaa! Haluamme vain päästä lähtemään! Itselläni on pakkaus...

Lue artikkeli

Santoriinia suunnitellessa

Enää kolme viikkoa lähtöön. Mietin jo eilen, että koska voi avata matkalaukun olohuoneen nurkkaan ja pikkuhiljaa kanniskella sinne tavaroita. Ehkä vielä on kuitenkin liian aikaista… Ehkä. Enkä kyllä ole laatinut edes listaa mukaan otettavista...

Lue artikkeli