Tagattu: matka

2

2018 varmat matkat!

Terveisin ruudun tältä puolen – pitkästä aikaa! Ajattelin hieman kertoa meidän 100% varmoista matkoista tälle vuotta ja ehkä hieman kertoa muista ajatuksista matkojen suhteen tai ainakin toiveista. Tukholma Käytiin jo itseasiassa Päivä Tukholmassa -risteilyllä...

2

Perjantaina mennään!

Tämä on matkan Kos 2017 osa 2 / 15

Emme ole ihan kauheasti kerennyt tänne kirjoittelemaan ennen reissua. Outi hieman kirjoittikin jo siitä, että ollaan menossa kahdeksi viikoksi Kossille. Paikka on tosiaan meille molemmille uusi tuttavuus ja odotammekin mielenkiinnolla millainen reissu tästä sitten...

0

Seuraavana kohteena Tallinna

Tämä on matkan Tallinna 2016 osa 1 / 2

Tässä blogissa emme olekaan ennen bloganneet Tallinnan matkasta. Gdańsk sai kunnian olla ensimmäinen reissu, joka ei ollut ”etelänloma”. Nyt onkin vuorossa sitten Tallinna. Olemme käyneet useamman vuoden ajan ainakin kerran vuodessa Tallinnassa, joskus jopa...

6

Matkan suunnittelu Trellon avustuksella

Tämä on matkan Rethymnon 2015 osa 3 / 22

Trello on suhteellisen yksinkertainen verkkopohjainen toteutus joka pohjautuu erilaisten listojen tekemiseen korttien avustuksella. Me otimme tänä vuonna Trellon käyttöön Rethymnonin matkan suunnittelussa. Trello on muuten ilmainen ja matkan suunnittelu onnistuukin kivasti sitä kautta. Meitä...

Alle 100 päivää uuteen matkaan! 0

Alle 100 päivää uuteen matkaan!

Tämä on matkan Santorini 2014 osa 1 / 24

Nyt on alle 100 päivää uuteen matkaan, eli matkaan on siis hieman yli 3 kuukautta. Olemme varanneet matkan jo aikapäiviä sitten, mutta emme ole siitä mitään kirjoitelleet tänne. Päivitimme tuon sivupalkissa olevan vimpaimen, joten tarkkasilmäiset ovat ehkä...