Kategoria: Ennen lomaa

4

Lomasuunnitelmia

Tämä on matkan Rethymnon 2015 osa 4 / 22

Tänä kesänä on ollut niin paljon kaikkea muuta puuhaa ja Kreikankin tilanne niin epävakaa, että sunnittelu on jäänyt tavallista myöhäisempään ajankohtaan. Välillä seuratessani Kreikan talousuutisia, pohdin, että näinköhän vielä vaihtuu lomakohde ennen lomaa. Näytti...

6

Matkan suunnittelu Trellon avustuksella

Tämä on matkan Rethymnon 2015 osa 3 / 22

Trello on suhteellisen yksinkertainen verkkopohjainen toteutus joka pohjautuu erilaisten listojen tekemiseen korttien avustuksella. Me otimme tänä vuonna Trellon käyttöön Rethymnonin matkan suunnittelussa. Trello on muuten ilmainen ja matkan suunnittelu onnistuukin kivasti sitä kautta. Meitä...

0

Kohde-esittelyssä Rethymnon

Tämä on matkan Rethymnon 2015 osa 2 / 22

Tänä vuonna matka siis suuntautuu Kreetalle ja siellä pohjoisrannikon keskiosaan, eli Rethymnoniin. Rethymnon sijaitsee Kreetan kapeimmalla kohdalla ja etelärannikolle on matkaa kaupungista vain 40 km. Rethymnon on Kreetan kolmanneksi suurin kaupunki. Asukkaita kaupungissa on...

2

Lomaan aikaa neljä kuukautta

Tämä on matkan Rethymnon 2015 osa 1 / 22

Olemme tänä vuonna menossa kahdeksi viikoksi Kreetalle Rethymnoniin. Ajatus matkasta syntyi itse asiassa jo vuosi sitten. Varailimme silloin matkoja Santoriinille yhdessä Markon vanhempien kanssa ja silloin päätettiin, että seuraavana kesänä mennään sitten Kreetalle. (Ilmeisesti...

2

Matkalla auringon alle

Tämä on matkan Santorini 2014 osa 4 / 24

Vihdoin koitti se aamu, kun oli aika suunnata auton nokka kohti etelää. Itsehän hertäsin jo puoli neljän aikaan aamulla odottamaan sopivaa ylönousuaikaa. Kello oli puoli seitsemän, kun havaitsin liikettä vierestäni ja arvelin ajan olevan...

0

Kohta mennään!

Tämä on matkan Santorini 2014 osa 3 / 24

Nyt alkaa lähtö olla todella lähellä! Näkeehän sen tuosta alla olevasta kuvastakin! Perjantaina koittaa lähtö kohti Vantaata ja lauantaina lähteekin lento kohti Santorinia. Kumpikaan ei maltettaisi odottaa! Haluamme vain päästä lähtemään! Itselläni on pakkaus...